Tuska 2018 – Toka päivä

Lauantaiaamuna nukutti. Heräilin vasta iltapäivän puolella. Onneksi en ollut tuskaisen oloni kanssa ihan yksin, sillä veljen avovaimo vaikutti olevan aivan yhtä ”sirkeänä” kuin minäkin. Heräilimme kaikessa rauhassa aamupalojen ja lokoisan oleskelun siivittäminä. Karvanaama saapui Helsinkiin noin neljän maissa iltapäivällä ja hänellä oli matkaseuranaan muun muassa Holy Life ja Damngod-yhtyeistä tuttu kitaristiystävä. Jätkien saavuttua, lähdimme syömään Loosisteriin. Ihmeen kaupalla ravintolasta löytyi vapaa neljän hengen pöytä ilman pöytävarausta ja saimme pian eteemme mätöt. Loosisterin burgerit olivat juuri sopivaa apetta perjantain jälkeisessä olotilassa. Ruoan jälkeen hyvästelimme veljen avovaimon, jolla oli edessä vielä samana iltana reissuun lähtö ja kamojen pakkailua ennen sitä. Me Karvanaaman kanssa saimme avaimet heidän asunnolleen, jossa yövyimme.

Karvanaaman ja kitaristin kanssa jatkoimme matkaamme Suvilahteen. Alueen välittömässä läheisyydessä, sulassa sovussa, oli parkissa sekä Jeesus-bussi että, sanotaan nyt vaikka, Saatana-bussi. Kaikenlaista sielunhoitoa oli siis tarjolla kadonneille, tai kaupan oleville, sieluille. Lauantain kattauksesta meitä kiinnosti erityisesti Emperor ja Kreator. 

Sielunhoitoa oli tarjolla

Alueelle saapuessamme, päälavalla roimi kotimainen Mokoma. Kiinnitin heti huomiota siihen, että edelliseen päivään verrattuna lavasoundit olivat huomattavasti kovemmalla volyymillä. Jatkoimme matkaa suoraan anniskelualueelle. Löysimme mukavan rauhallisen kulmauksen, johon asetuimme fiilistelmään festivaalitunnelmaa. Lumo-asuntofirmalla oli oma pisteensä anniskelualueella ja siellä ihmiset saivat askarrella itselleen kukkaseppeleitä ja koristella muutenkin festarilookiaan erilaisin kukkasin. Monella näytti olevan kukkasia muun muassa parroissaan. Samalla ihailin sitä, miten samana viikonloppuna Helsingissä järjestetty Pride-tapahtumakin näkyi Tuskan yleisössä; sateenkaarilippuja liehui paikalla useita kaiken mustan massan keskellä. Mieleen luikerteli hetkeksi korvamadoksi Scott McKenzien biisi ”San Francisco”. Ehdimme seisoskella paikalla ehkä about 10 minuuttia, kun olimme bonganneet jo muutamia tuttujakin kasvoja, mukavia miehiä ja ihania naisia. Nauratti, kun kitaristi tokaisi hetken päästä Aki Kaurismäkeläisen hiljaisuuden keskeltä: ”täällä on paljon vähemmän tuttuja kuin eilen”. Taustalla soi tässä vaiheessa ranskalainen synthwave-ihme Carpenter Brut.

Mokoma soitti kovaa

Perjantaina en katsastanut läpi aivan koko festivaalialuetta ja lauantaina tutustuinkin miljööseen enemmän. Jälkikäteen olen kuullut, että ruokatarjonta olisi ollut suppeampaa kuin edellisinä vuosina, mutta nähdäkseni tarjontaa oli kuitenkin ihan mukavasti. Kaikenlaiset ruokavaliot oli otettu huomioon ja varmasti kaikki nälkäiset ja janoiset löysivät itselleen kaiken tarvittavan. Paikalta löytyi myös 3Kaverin jäätelökoju sekä terveydestään huolehtivalle smoothiekoju. Alkoholin ystäville oli bulkkikaljan lisäksi tarjolla erikoisoluita, oli viskibaaria ja gin-kioskia. Juomat sai halutessaan nauttia vaikkapa festivaalialueen perukoille rakennetussa, puistomaisessa, oleskelutilassa. Alepan bussi oli tuttuun tapaan paikalla ja sen edustalla ihmiset saivat halutessaan käydä maalauttamassa naamatauluihinsa corpe-maskit. Vaikka kaikki oli rakennettu tosi toimivaksi kokonaisuudeksi ja festivaaliväellä oli tilaa käyskennellä, yksi seikka alueella suoraan sanottuna vitutti. Festarialueella ja etenkin ruokakojujen luona singahteli ympäriinsä ahneita lokkeja. Ja niitä oli paljon. Toi ihan omaa jännitystä olemiseen, kun koko ajan sai miettiä, milloin yläilmoista losahtaa lämpöinen tervehdys rinnuksille.

Aurinko porotti päälavalle siinä vaiheessa kun Emperor kapusi estradille. Norjalaista bläkkistä aurinkoisena lauantaina oli saapunut paikalle kuuntelemaan runsaslukuinen yleisö. Emme viitsineet alkaa tunkea ihmismassan läpi lavan edustalle ja tyydyimme tutkailemaan menoa reilusti takarivistä. Emperor ei ole itselleni mikään suuri fanituksen kohde, mutta kiinnosti nähdä ja kuulla miten bändi toimii livenä, etenkin kun kokoonpano ei ole juurikaan viime vuosina keikkaillut missään. En tiedä miksi, mutta en saanut oikein mitään irti keikasta. Myöhemmin moni tuttu on kehunut keikkaa ja kertonut nauttineensa siitä täysin siemauksin. Soittohan toki sujui hienosti, mutta itselleni Emperor ei vaan tarjonnut oikein minkäänlaista kosketuspintaa. Seurueeseemme oli tässä vaiheessa liittynyt myös kitaristin työkaveri ja hän tiesi festarialueen läheltä jonkun mukavan kaljakuppilan, johon menimme istumaan toviksi ennen seuraavaa katsottavaa aktia.

Emperor

Saavuimme takaisin festarialueelle ja hakeuduimme lähemmäs Radio Rock -lavaa odottelemaan jo reilusti yli 30-vuotiasta saksalaista thrash-jyrää Kreatoria. Pian solisti-kitaristi Mille Petrozza johdattelikin orkesterinsa lavalle ja jo heti alussa ”Phantom Antichristin” ensitahtien aikana tajusin, että keikasta tulee ihan tykki. Suomalaisilla on taas aihetta mennä porukalla torille, sillä kitarassa taituroi suomalainen, muun muassa Waltari-yhtyeestäkin tuttu, Sami Yli-Sirniö. Kreator sai yleisön mukaansa ja jos edellisenä iltana oli nähty meininkiä pitissä, niin nyt vasta pitti pyörikin. Wall of death onnistui yleisöltä myös paremmin kuin edellisenä iltana. Kansa oli lämmennyt. Konfettitykit laukesivat muutamaan kertaan lavalla ja pyrotekniikka lämmitti entisestään viilenevässä illassa. Lavashow oli sanalla sanoen suurenmoinen. Huomasin monessakin kohtaa hymyileväni leveästi menosta nautiskellessani. Biisien joukossa oli sekä uudempaa että vanhempaa materiaalia rinta rinnan. Itseäni ilahdutti suuresti etenkin mahtipontinen ”Flag of hate”, hieman uudempaa materiaalia edustava ”Enemy of god” ja illan viimeisenä kuultu, toinen encore-biisi, ”Pleasure to kill”. Keikan jälkeen totesimme lähes yhteen ääneen, että nyt oli kova.

Kreator lämmitti lauteet

Keikan jälkeen menimme vielä purkamaan nähtyä keikkaa anniskelualueen puolelle ja sieltä käsin katselimme kuinka Helsinki Stagella runnoi menemään ruotsalainen death metal -poppoo At The Gates. Ihan pätevän oloista toimintaa. Illan olisi päättänyt vielä Gojira, mutta At The Gatesin aikana kypsyi päätös poistua alueelta tuon illan osalta. Ilma oli ollut toki aurinkoinen mutta kova tuuli piti sään viileänä ja jossain vaiheessa olin kaivanut jo piponkin pään lämmittimeksi ja olo alkoi siitäkin huolimatta olla jo vähän liian cool. Kävimme vielä Majava-baarissa istahtamassa. Kitaristi-kaveri päätti, että lähtisi Lahteen vielä samana iltana ja kiiruhti bussille. Me Karvanaaman kanssa istuimme vielä kitaristin työkaverin kanssa pubissa hetken, mutta pian mekin poistuimme läheisen patonkibaarin kautta nukkumaan ja valmistautumaan Tuska-sunnuntaihin. Lauantai oli ollut varsin leppoisa festaripäivä.

Pride ja Tuska kulkivat tänä vuonnakin käsi kädessä