Maailman kokoiset huolet ja pienet ilot

Maailma palaa, kovat arvot ja itsekkyys hallitsevat ja sananvapauden nimissä levitetään vihaa. Miten kaiken keskellä voi pysyä järjissään? Muuta konstia en ole keksinyt, kuin keskittyä pieniin asioihin. Parasta on, jos löytää pienistä asioista iloa.

Aamukahvi ei kuulosta kovin kummoiselta jutulta, mutta minulle se on pieni iloa tuova asia. Arkiaamu kohenee heti, kun edessä on mukillinen tuoretta kahvia. Ei ehkä ole vaikea arvata, mutta en ole aamuihminen. Erityisesti aikaiset ja pakolliset herätykset ovat vastenmielisiä. Aivan liian aikaisin, aivan liikaa vaativa kännykän herätysääni, kylmyys, joka puraisee varpaita, kun ne vetäistään pois lämpöisen peiton alta ja lätkäistään vasten kylmää lattiaa, jota pitkin ne läpsyvät jalkojen mukana hämmentyneinä hämärässä kohti keittiötä.

Aivan liian ärhäkkä kirkasvalolamppu, joka pitää jostain syystä silti laittaa päälle aina ensin, jotta voi kaivaa leipäpussista ruisleivät ja livauttaa ne paahtimeen yhdellä silmällä siristellen. Jalat läpsyvät taas ja kohta vessan peilissä koittaa pärjäillä turpea aamunaama ja Pohjois-Euroopan suurimmat silmäpussit. Jostain syystä juuri silloin muistuu mieleen se tyyppi, joka kertoi kerran juoksevansa heti herättyään viisi kertaa korttelin ympäri. Mitenköhän se jaksaa tehdä niin? Sähköhammasharja jyrisee niin, että kaakelinsaumat rapisevat seiniltä ja hammastahna tuntuu suussa väkivaltaiselta. Astmalääke perään, hengityksen pidätystä 10 sekuntia, jotta lääke ehtii tarrata kiinni keuhkoputkien limakalvoille, hengitys ulos, toisto ja suun huuhtelu. Kompurointi hämärään (koska kattovalo on palanut, eikä sitä ikinä muista vaihtaa uuteen) työhuone/vaatehuone/harrastushuone/varasto -yhdistelmään, jossa on tuoli, jonka päällä on epämääräisessä kasassa reppu, käsilaukku, kasa parittomia puhtaita sukkia, puhtaita pyykkejä, jotain sekalaista sälää sisältävä kangaskassi, mukavat fleece-housut, collegepaita, t-paita ja villasukat, joista toinen on paennut tuolin alle, josta se pitää kaivaa käsikopelolla. Pukeutuminen ja laahustaminen takaisin keittiöön.

Aamujeni ilo

Kirkasvalolamppu häikäisee taas. Mutteripannun putsaus, täyttö vedellä ja kahvilla ja koko komeus liedelle. Lasillinen vettä ja vitamiinit, myös se yksi vähän pahanmakuinen purutabletti. Mantelimaitoa mukiin ja muki mikroon. Leivät paahtimesta ja niille margariini, jota on nyt sormissa. Oliko voiveitsen kahvassa rasvaa? Veitsi astianpesukoneeseen, käsien pesu ja kuivaus. Käsi jäi vähän kosteaksi, leivässä on murusia, nyt ne ovat kiinni kosteassa kädessä, käden huuhtelu ja kuivaus. Mistä tuo hius tuli? Oliko se pyyhkeessä? Miksei se irtoa kädestä? Noin, no nyt! Uusi voiveitsi ja margariinia leivälle. Maito mikrosta ja sen sekaan sinkki-karnosiini-glutamiini -jauhetta, ettei ala närästää. Sekoitan. Onko collegepaita väärinpäin? Lappu on edessä ja saumat ulkopuolella. Mutteripannu kohisee juuri sillä hetkellä, kun olen sukeltamassa, nyt oikeinpäin käännetyn, paidan sisälle. Sammutan lieden samalla, kun kiskon hihoja kunnolla paikoilleen. Vielä muutama siivu kurkkua leipien päälle ja samalla siivuja veistellessäni muistelen jostain syystä sitä, kun kerran lapsuudessani veistin vahingossa leipäveitsellä peukaloani ja siinä on nyt iso arpi. Silloin ei ollut valmiiksi siivutettuja leipiä. Varovasti nyt. Noin ja nyt kahvi maidon sekaan. Ihana tuoksu kiipeää nenään…no nyt läikkyy. Rätti! Pyyhin ja huuhtelen rätin. Käsi haisee rätille. Käsien pesu ja kuivaus. Nyt leipälautanen, noin ja kahvi noin. Istun. Hyvä. Kirkasvalolamppu ei enää häikäise, nyt se kajastaa. Kahvi onnistui tänään hyvin. Taidan olla iloinen.