Tuska 2018 - Eka päivä

Viime perjantaina töiden jälkeen piti kiirehtiä Helsinkiin Tuska festivaaleille. Ohjelma alkoi jo aikaisin iltapäivällä ja ikävä kyllä oli selvää, että jo hieman ennen kolmea iltapäivällä soittanut Crowbar missattaisiin. Tarkoitus oli ehtiä klo: 17.15 aloittaneen Mantarin rytinöihin mukaan. Matka taittui omalla autolla ja kyytiläiseksi nappasimme takapenkille, erikoisoluita nauttimaan, vasta hiljattain isäksi tulleen ”Vaari BCHC:n”. Hän on Karvanaaman vanha ystävä ja hyvä juttumies. Matka hurahti siis varsin mutkattomasti mukavia jutellessa ja muun muassa Vaarin ennen muinoin, Ilosaarirock-reissulla, tapahtunutta naaman halvaantumista muistellen. Kesähelle, ilmastoimaton auto, ikkuna auki koko matkan ja niin voi käydä, ei siitä enempää. Ajoimme auton parkkiin lähelle veljeni ja hänen avopuolisonsa kortteeria, koska yövyin heidän luonaan. He asuvat myös hyvin lähellä festarialueena toimivaa Suvilahtea. Parkkipaikka löytyi luottomestoilta helposti. Kello oli jo suurin piirtein puoli kuusi. Kävelymatkalla festarialueelle Suomen kesä näytti mistä se on tehty ja raikas kesäsade tippui taivaalta. 

Rannekejonossa sade jatkui ja kuulimme Mantarin soittavan. Rannekejono liikkui nopeasti eikä meidän tarvinnut kovin kauaa odotella. Alueelle päästyämme suuntasimme heti sisääntuloportin läheisyydessä olleen merkkaritiskin tarjonnan äärelle. Sinne tiensä oli löytänyt moni muukin. Sadekin lakkasi. Kuikuilimme hetken ihmisten yli tiskin tarjontaa ja päädyimme siihen, että Karvanaama jäi jonottamaan ja me Vaarin kanssa menimme sivuun, pois jaloista, odottelemaan. Odottavan aika on aina pitkä ja jano alkoi kalvaa. Huikkasimme Karvanaamalle, että siirrymme odottelemaan häntä läheiselle anniskelualueelle. Siellä bongasimmekin suoraan Turusta saapuneen, mahtavan tyypin, AA-kerhon (ei SEN AA-kerhon) jäsenen ja vapaalla olleen valtion virkamiehen, joka oli saapunut paikalle Vaarin tapaan vain perjantaiksi. Kippistimme oluilla. Bulkkioluena oli tarjolla Koffia 0,5l tölkeissä hintaan 7,5€ + 1€:n pantti. Muistelen, että viisi vuotta sitten hinta oli 7€ + 2€:n pantti. Viidessä vuodessa siis aika maltillista hintakehitystä. Alkoholittoman Crispin sai poistettua 5€:n hintaan, mutta tästä tölkistä ei pyydetty panttia. Tämä hieman ihmetytti. AA-kerholainen kertoi, että oli käynyt väijymässä Mantaria, mutta soundit olivat olleet harmillisen paskat ja siitä syystä hänkin oli päätynyt mieluummin sammuttamaan janoaan anniskelukarsinaan. Mantar jäi siis väliin meiltäkin.

Merkkarijonossa riitti väkeä

Aika kului vauhdilla, Karvanaamaa ei näkynyt missään ja kuulimme, miten itseäni kovasti perjantain kattauksessa kiinnostanut Dead Cross aloitteli showtaan. Kyseessähän on alun perin muiden muassa Slayerista tutun rumpalin, Dave Lombardon, projekti, johon hän oli houkutellut mukaansa mm. Faith No Moresta tutun Mike Pattonin, sen jälkeen, kun yhtyeen alkuperäinen laulaja oli päättänyt jättää leikin kesken. Alkuperäisen laulajan lähtiessä bändillä oli kasassa levyllisen verran materiaalia. Patton oli projektista kiinnostunut ja päätti myös julkaista yhtyeen levyn oman levy-yhtiönsä, Ipecac Recordingsin, kautta. En ollut juurikaan tutustunut etukäteen yhtyeen tuotantoon, mutta odotin kaikkea mahdollista uskomattoman musiikillisen nerouden ja silkan paskan väliltä. Mike Pattonin tietäen, tarjolla saattoi olla mitä tahansa. Vaari jäi vielä nauttimaan oluttaan ja me AA-kerholaisen kanssa lähdimme väijymään Dead Crossia. Soitto Karvanaamalle kertoi, että hän jonotteli edelleen merkkaritiskissä. Mutta Dead Cross: Materiaali oli jokseenkin monitahoista. Pattonin äänileikit ja soundikikkailut ja toisaalta bändin kovaa rullaavat kaahauskohdat vaihtelevat biisien sisällä. Biiseistä löytyy Hard Core punkia, mutta myös Pattonille tyypillistä kokeellista rockmusiikkia. Kokonaisuus on suoraan sanottuna aikamoinen sekametelisoppa ja ymmärrän, ettei kovin moni tälle projektille lämpene. Itse katselin kiinnostuneena kaikkea mitä lavalla tapahtui. Onhan Mike Patton kovan luokan esiintyjä ja olen kaikilla hänen keikoillaan viihtynyt, kokoonpanosta riippumata. Keikan aikana Karvanaamakin pääsi paikalle, jonotettuaan ostoksiaan lähes tunnin. Mukaan oli tarttunut Crowbarin takki, pipo ja minulle Crowbar Army-hihamerkki. Vaikutti siltä, ettei seuralaiseni innostunut Dead Crossin meiningistä juurikaan. Keikan aikana koettiin tosin ainakin yksi hetki, joka sai paikalla olevien suupielet hymyyn. Patton bongasi yleisöstä pari kundia corpse-maskeissa ja pyysi heidät lavalle kanssaan. Hauska yksityiskohta ja varmasti kyseisille hepuille unohtumaton hetki. Karvanaama innostui keikalla siinä vaiheessa, kun bändi vetäisi encorena Dead Kennedy’s yhtyeen biisin, Nazi Punks Fuck Off. Ja olihan se hieno veto.

Dead Cross

Dead Crossin loppumetreillä bongasimme yleisön joukosta kolmikon: The Clinic lävistys- ja tatuontipajan pääjehun, prätkällä ajavan parturin ja Saint Hood-yhtyeen rumpalin. Hekin olivat tulleet paikalle vain perjantaiksi. Kuulumisten vaihtamisen jälkeen he menivät anniskelualueelle hakemaan virvokkeita ja odottamaan illan pääaktia Body Countia. Karvanaama, AA-kerholainen ja Vaari suunnistivat jonottamaan seuraavaan paikkaan, eli edellä mainitun pääesiintyjänä perjantaina olleen, Body Countin, nimmarisessiolle. Karvanaamalla oli mukanaan Ice T:n elämäkerta, johon hän aikoi pyytää puumerkit. Itse en jäänyt jonottamaan, mutta sovittiin, että tulen räpsimään Karvanaamasta kuvan, kun hän tapaa Ice T:n. Kaverikuvat ja kaiken maailman selfiet oli nimittäin nimmarisessiolla tiukasti kielletty, mutta kukaan ei ollut kieltänyt pienen etäisyyden päästä kuvan ottamista. 

Lähdin tässä vaiheessa tutustumaan alueen saniteettitiloihin, koska aikaa paparazzihetkeeni oli vielä runsaasti. Tässä kohtaa on annettava kymmenen pistettä siisteydestä ja koko viikonlopun ajalta. Pienoinen kusen haju toilettialueella on pientä, kunhan vessat ovat siistinä, ja nyt ne olivat. Joka kopissa oli myös paperia ja käsidesiä, joka on melkoista luksusta niissä oloissa. Hienoa! Anniskelualueella törmäsin vielä kolmikkoon, jotka bongasimme Dead Crossin lopputohinoissa. The Clinicin pääjehu kertoi, että hänen viikonloppunsa Tuskan jälkeen sujuisi pajan muuttoa tehdessä ja uutta pääkallopaikkaa kuntoon laittaessa. Tiistaina 3.7 uusi Clinic avasikin ovensa Lahdessa, uudessa osoitteessa, Vesijärvenkatu 36:ssa. Jos olet leimaa tai reikiä vailla, niin suosittelen varaamaan ajan! Koska seurueessa oli myös hiusalan ammattilainen, ihailimme ohimennen myös erään slaavilaisen henkilön, autenttista kasarimallia olevaa, pystäri-/takatukka –yhdistelmää. Näitä harvoin enää näkee! 

Kello riensi ja olut oli nautittava, jotta ehtisin paparazzi-keikalleni nimmarisessioon.

Nimmarijonossa oli jo täysi tohina päällä ja koko Body Count istui kauniissa rivissä ottamassa ihailijoita vastaan. Meininki oli leppoisa, mutta toimintaa valvoneilla järjestysmiehillä oli vitsit vähissä. Heillä oli täysi työ vahtia, että kaikki sujuu niinkuin etukäteen oli sovittu. Riskinä olisi toki ollut, että mikäli joku fani olisi alkanut sooloilla, olisi koko orkesteri saattanut kävellä tilanteesta pois ja nimmarijonon pituudesta päätellen, se olisi harmittanut aika monia. Myöhemmin kävi ilmi, että vaikka muu bändi oli poistunut paikalta määräajan jälkeen, oli Ice T viipynyt vielä kirjoittamassa nimikirjoituksia kaikille halukkaille. Hienoa. Fanipojat olivat tohkeissaan ja etäisyyden päästä sain räpsittyä heistä kuvat tapaamassa idoliaan. Tapaamisen jälkeen hymy oli herkässä. Kiirehdimme tässä välissä ulos festarialueelta hetkeksi. Vilkaisimme ohimennen Päälavallla parhaillaan aloittanutta Arch Enemyä. Ei juuri minun kuppini teetä, mutta ihaillen kuuntelin, miten laulusolisti Alissa White-Gluz murisi. Hienoa äänenkäyttöä. Kävimme siis alueen ulkopuolella ja piipahdimme pikaisesti veljen ja hänen avovaimonsa asunnolla . Koska olimme vielä niin tohkeissamme Body Countin nimmarisessiosta, unohdimme mainita asiasta nimmarijonoon, vessareissun vuoksi peremmälle, jääneelle AA-kerholaiselle. Hän oli onneksi löytänyt jonosta vanhan tuttunsa armeija-ajoilta, joten hän tuskin huomasi meidän hetkellistä katoamistamme. Anteeksi kuitenkin vielä tästä junttimaisesta käytöksestä, mikäli hän sattuu tämän lukemaan. Tarjoan drinkit Ilosaaressa! Veljeni oli työmatkalla, mutta paikalla heidän kotonaan oli hänen avovaimonsa ja tämän ystävä viettämässä after work -kuoharihetkeä . Istahdimme tovin rupattelemassa ja syömässä,mutta pian oli jo kiiruhdettava takaisin festivaalihumuun. Illan pääaktina esiintyvää Body Countia ei haluttu missata.

Nimmarisessio

Yhytimme alueelle päästyämme Vaarin ja AA-kerholaisen ja hakeuduimme katsomaan keikkaa hyviltä asemilta. Keikka käynnistyi rytinällä ja alkuun poppoo vetäisi Slayer materiaalia: ”Raining Blood/Postmortem”. Ihan timantin kova yksityiskohta oli se, että Postmortemin kohdalla rumpujen taakse itsensä kampesi, jo aiemmin Dead Crossin kanssa lavalla kannuttanut, Dave Lombardo. Veto sai koko yleisön hullaantumaan ja loppukeikka oli niin sanotusti sillä pedattu. Ilta jatkui uudemmilla biiseillä sekä klassikkokamalla. Klassikoista kuultiin muun muassa: ”Body Count”, ”There goes the neighborhood” ja ”Cop Killer”. Kuusikymppinen Ice T oli ihan nimensä mukaisesti jäätävä isäntä. Suustaan mies oli todella paha, vaikkakin puhui tärkeistä asioista, kuten kiusaamisen ja rasismin vastustamisesta. Mies kehotti esimerkiksi lapsia ampumaan kiusaajansa. Jäi kuuntelijan oman tulkinnan varaan, kuinka paljon jutuissa oli mukana huumoria ja showta. Tuplaajana lavalla oli muuten Ice T:n poika, joka hoiti hommansa innostuneena. Circle -pitti pyöri koko ajan lavan edustalla ja jossain vaiheessa Ice T yritti jakaa porukkaa wall of deathia varten. Harmi, ettei se ihan lähtenyt. Pitissä meininki oli kuitenkin ilmeisesti tarpeeksi napakkaa muutenkin, sillä vähän väliä järjestysmiehet kantoivat sen keskiöstä väsähtäneitä yksilöitä pois. Tuntui, että keikalla oli kuitenkin yleisesti leppoisa tunnelma. Oli hauska katsella ja kuunnella miten innoissaan porukka keikalla oli ja hymyileviä kasvoja oli joka puolella. Ice T oli selkeästi huumorimiehiä, sillä perinteistä encorea ei nähty, mutta eräänlainen sellainen kuitenkin. Bändi ei nimittäin missään vaiheessa poistunut lavalta. Ice T sanoi yleisölle, että leikitään, että he poistuvat, mutta oikeasti he vaan kääntävät selät yleisöön. Yleisön tehtäväksi jäi huutaa heidät ”takaisin lavalle”. Yleisö söi jo bändin käsistä joten kaikki lähtivät leikkiin mielellään. Encorena kuultiin mun muassa Suicidal Tendecies cover ”Institutionalized” ja Body Count klassikko ”KKK Bitch”. Varsin viihdyttävä keikka.

Body Count

Karvanaamalla oli seuraavana aamuna töitä, joten hän lähti suoraan keikalta ajamaan Vaarin kanssa kohti Lahtea. Itse suunnistin yöpaikkaani. Veljen avovaimolla ja hänen ystävällään oli edelleen after workit meneillään ja leidiseurassa avasimmekin vielä valkoviinilaatikon. Töiden jälkeistä elämää se on perjantain ja lauantain välinen yökin. Yö vaihtui aamunsarastukseksi kun kävimme nukkumaan. Olin oikein valmis toiseen Tuska-päivään.