Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

KUNINGASKOBRA

Katseltiin Karvanaaman kanssa pari päivää sitten Yle Areenasta Elämäni Biisi -ohjelman jakso, jossa eräs muusikko (en kerro kuka, kato itte!) kertoi elämänsä biisin olevan Annikki Tähden esittämä Kuningaskobra. Kyseinen biisi on ollut isossa roolissa meikäläisenkin elämässä, mutta osana traumaattista tapahtumasarjaa, joka vaikutti elämääni pitkään. Vuoden 1990 kesällä televisiossa alkoi pyöriä legendaarinen Tenavatähti -ohjelma. Täytin samana kesänä 8 vuotta ja tulevaisuudessani näin itseni isojen estradien esiintyjänä ja näyttelijänä. Tenavatähti osoitti, ettei unelmia ollutkaan pakko odottaa, vaan suuret estradit olisivat valloitettavissa vaikka heti! Naapurissa asuneen tytön kanssa järjestimme vanhemmillemme olohuoneessamme Tenavatähti-Shown, jossa ”lipsynkkasimme” päivän kuumimpia iskelmiä pukeutuneina upeisiin esiintymisasuihin. Julkinen laulaminen sai vielä odottaa, mutta treenasin kyllä laulua kotimme ullakolla korkealta ja kovaa. Yksi biisi, jonka koin bravuurikseni, oli Kuni...

Viimeisimmät blogitekstit

Hei ystävä pyyhi kyyneleet, tai äläpä sittenkään!

ITSEKRITIIKKI

JÄRKIOSTOS SUURELLA TUNTEELLA

HAVUJA PERKELE!

Maailman kokoiset huolet ja pienet ilot

RETKIKOHTEITA POIKKEAVILLE

Valonpilkadus tylsyyden keskellä

Tyhmä vuosi ja tuntematon tulevaisuus

Neuroottinen lintu korvamadon nappaa

Kymmenen päivää, kymmenen levyä