Kymmenen päivää, kymmenen levyä

 

Tämän kevään aikana Facebookissa kiersi haaste, jossa haastetun henkilön tuli julkaista kymmenen päivän aikana kymmenen levyä, jotka ovat tehneet vaikutuksen, eikä näitä saanut mitenkään selitellä. Minutkin haastettiin mukaan muutamia kertoja ja ensin päätin, että en todellakaan osallistu. Kyseinen haaste oli nimittäin todellinen haaste ja tuntui ihan mahdottomalta listata vain kymmenen levyä. Samaan aikaan haaste jäi kuitenkin ärsyttävällä tavalla kummittelemaan ja vaivaamaan. Lopulta 8. heinäkuuta päätin, että etenen fiilispohjalta ja katson mikä levy minäkin päivänä ensimmäisenä pulpahtaisi mieleen. Oli ihan hauska pohtia, mitkä levyt on olleet niitä THE levyjä, joista on jäänyt jokin pysyvä jälki. Facebookissa ei saanut selitellä, mutta koska minulla on tämä blogialusta käytössäni, niin nyt tulee selityksiä, vaikka niitä ei kukaan minulta ole pyytänytkään. Tässä siis kymmenen levyä siinä järjestyksessä kuin ne myös Facebookissa listasin. Kyseessä ei siis missään tapauksessa ole mikään paremmuusjärjestys. Sellainen haaste olisi mahdoton.

 1.Aki & Turo and The Hepamamas – Lievä Kantrihuijaus

Valitsin ensimmäiseksi vaikutuksen tehneeksi levyksi huumorilevyn lapsuudestani. Kyseessä ei kuitenkaan ole varsinainen lasten levy. Aki ja Turohan ovat näyttelijöiden Ville Virtasen ja Antti Raivion esittämiä hahmoja, jotka tulivat suurelle yleisölle tutuiksi TV-hupailu Hymyhuulista, jota meidänkin kotonamme aikanaan katsottiin. Ohjelmaa esitettiin vuosina 1987-1988 ja levy on julkaistu vuonna 1988. Julkaisu löysi tiensä meillekin, viihdykkeeksi minulle ja veljilleni, C-kasetin muodossa, kuten siihen aikaan tapana oli. En muista tuliko kasetti meille pukinkontissa vai ostiko isä sen jostain huoltoasemalta automatkan iloksi (ja hiljentämään takapenkkiläiset). Aina silloin tällöin ollaan edelleen Karvanaamankin kanssa kuunneltu joitain levyn biisejä, kun on tullut tarve kuunnella huumorimusaa. Meillä tarve iskee usein pitkillä ajomatkoilla. Lieneekö kaikuja lapsuudesta?

 2. Creedence Clearwater Revival – Willy and the poor boys

Alun perin löysin kyseisen bändin niin, että pikkulikkana pengoin piirongin laatikkoa, jossa isäni piti C-kasettejaan. En tiedä mikä juuri CCR:n kasetissa kiinnosti, mutta se oli yksi niistä, jotka pihistin kuunteluun omaan huoneeseeni. Isän laatikosta nyysitty kasetti oli jokin kokoelma, mutta siitä sai mainion käsitysen bändin tuotannosta. Myöhemmin bändin levyistä eniten itseäni on miellyttänyt Willy and the Poor Boys. Olen aina sanonut, että tykkään vähän sellaisesta vanhojen miesten musiikista ja CCR livahtaa kyseiseen kategoriaan täydellisesti.

 3. Nirvana -Nevermind

Hoksasin Nirvanan olemassaolon ihan murrosiän kynnyksellä ja toki Nevermind oli se levy, jonka avulla bändi avautui. Olin nähnyt ensin musiikkivideon MTV:llä ja joku siinä teki vaikutuksen, vaikka olin kuitenkin vielä vähän liian nuori ymmärtämään asiasta enempää. Kurt Cobainin voi katsoa olleen varmaankin ensirakkauteni. Koska Kurtilla oli jossain vaiheessa punaiset hiukset, minun piti värjätä hiukset myös jollain näyttävällä värillä. Valitsin vihreän, koska ihan liian ilmiselvästi en halunnut idoliani kopioida. Ylleni löysin roikkuvat flanellipaidat ja silmiin laitoin älyttömästi kajaalia. Jälkikäteen ajateltuna Kurt ei ehkä ollut se tervehenkisin idoli, mutta orastavan teinin silmin Kurt oli sopivasti kapinallinen ja sehän pikku teiniin vetosi kuin mätänevä banaani kärpäsiin. Kirjoitin joitain Nevermind-levyn biisien sanoja isolla tekstillä paperille ja ripustin niitä huoneeni seinälle, ikään kuin julisteiksi. Kai niillä sanoituksilla oli olevinaan joku henkilökohtainen merkitys. Mielessäni sanoitukset osuivat varmaan täysin siihen tunteeseen, kun joku salainen ihastukseni ei katsonut edellisenä perjantaina minua päinkään limudiskossa ja meni tanssimaan hitaita jonkun kamalan vosun kanssa. Voisi kai sanoa, että Nevermind saattoi minut pois lapsuudesta. Edelleen toki kova levy, ei siitä pääse mihinkään.

 4. Faith No More – Angel Dust

Löysin Faith No Moren kunnolla oikeastaan vasta nuorena aikuisena, vaikka olin kyllä kuullut bändiä jo teininä. Teininä se vaan oli niin, että jos oli joku juttu meneillään, niin mitään muuta ei mahtunut siihen kyytiin. Toisin sanoen mentiin aika lailla laput silmillä. Onneksi löysin tuotannon myöhemmin kunnolla. Bändi teki comebackin 2009 ja pääsin todistamaan hienoutta livenäkin useamman keikan verran. Kesän 2020 Tuska-Festivaaleillekin oli tarkoitus bändi mennä kokemaan, mutta sitten joku kiinalainen meni ilmeisesti järsimään lepakkoa ja koko maailma ajautui raiteiltaan. Mutta hieno levy tuo Angel Dust!

 5. Led Zeppelin III

Aivan upea bändi. Aivan upea levy. Ei kaipaa enempää selityksiä.

 6. Type O Negative – Bloody Kisses

Hyvänen aika miten kova! Kaikki vaan toimii. Type O Negative oli kyllä ihan omanlaisensa bändi. Hemmetin taitavia soittajia, loistavia biisejä, huumoria, näyttävä keulahahmo ja ihan oma soundi, josta ei voi erehtyä. Aina kun joku naisoletettu mainitsee, että tykkää tästä bändistä, niin joku irvileuka vetää keskusteluun Playgirl -lehden ja siinä julkaistut kuvat Peter Steelestä. Jos ei tiedä mistä puhun, niin ei muuta kun Google laulamaan. Myönnettävä on, että Peter Steele oli parhaina päivinään jokaisen goottitytön päiväuni, mutta ei se hänen ulkonäkönsä mitenkään bändin ansioita himmennä.

 7.Queen – Greatest Hits.2.

Aivan järisyttävä kokoelma biisejä, yhdeltä maailman hienoimmista bändeistä. Hittiä hitin perään. Queenin olen bongannut ekan kerran, niin että muistan, Levyraati-ohjelmasta ja musavideona oli Breakthru. Siinä vaiheessa musavideota, kun höyryjuna syöksyi tiiliseinän läpi täydellä teholla ja bändi soitti junan kyydissä hiukset ja liivien liepeet hulmuten, en enää itsekään jäänyt asemalle. Freddie Mercury näyttäytyi videolla lapsen silmiin oikein äijien äijänä ja maskuliinisuuden ilmentymänä ja oli ihan päällikkö. Ratapäällikkö. Ensi hetkistä asti oli selvää, että tämä bändi on muuten sitten pelkkää rautaa. Jostain syystä nämä minun idolit tuppaavat menehtymään ennenaikaisesti ja niin ikävä kyllä kävi Freddiellekin. Olin 9 -vuotias kun Mercury kuoli ja silloin ensimmäistä kertaa kuulin mikä on AIDS. Muistan kun isän kanssa katsottiin Mercuryn muistokonserttia telkkarista ja miten harmitti, että Freddie oli kuollut. Greatest Hits 2 -levyhän oli julkaistu noin kuukasi ennen Mercuryn kuolemaa ja varmasti siinä vaiheessa bändillä oli jo tiedossa mitä tuleman pitää.

 8. Topi Sorsakoski & Agents – Surujen kitara 32 Greates Hits

Lista jatkuu jälleen kokoelmalevyllä. Tämä siitä syystä, että ostin joskus kyseisen kokoelman jostain Anttilan ale -laarista ihan pilkkahintaan ja olen kuunnellut sitä koko rahan edestä ja vähän enemmänkin. Tässä tapauksessa rahoille tuli vastinetta moninkertaisesti. En osaa sanoa milloin olen tutustunut Topi Sorsakosken lauluääneen. Ehkä se on vaan aina ollut olemassa minulle. Teininä ei voinut tietenkään myöntää, että tykkäsin iskelmästä ja jossain vaiheessa pidin Topia ja Agentsia vähän sellaisena ”guilty pleasure” -juttuna. Sitten onneksi sain ne laput pois silmiltä ja ihan avoimesti saatoin sanoa, että tykkään niin kamalan paljon, että voi ettien että! Pakko leuhottaa, että tapasin Topi Sorsakosken kerran. Sain halauksen ja nimmarin juttutuokion lisäksi. Nimmari on toki edelleen hyvässä tallessa ja on yksi suurista aarteistani.

 9. Temple of The Dog – Temple of The Dog

Jos väittää olevansa vanha grunge -fani, niin ei voi olla ylistämättä tätä levyä. Yhtyehän piti sisällään Mother Love Bone- ja sittemmin Pearl Jam -yhtyeiden soittajia ja laulajina olivat Chris Cornell ja Eddie Vedder. Toki yhtyeen rumpali, Matt Cameron on tuttu myös Chris Cornellin kanssa yhtyeestä Soundgarden. No, joka tapauksessa kyseessä on vähän niin kuin grungen All Stars-kokoonpano, jos se ei jo tullut selväksi. Seattle yhdistää ja niin myös Andrew Wood. Tuo nimi ei ehkä suurelle yleisölle sano mitään, mutta hän oli Mother Love Bonen laulaja, joka kuoli aivan liian aikaisin hänkin. Hänen muistolleen koko Temple of The Dog -yhtye perustettiinkin. Bändiltä tuli vain tämä yksi, bändin nimeä kantava, levy. Jos kerralla tulee priimaa, niin mitä turhaan enää muuta väkertämään?

 10. Roy Orbison – Mystery Girl

Tämähän on myös niitä levyjä, jonka bongasin ensimmäistä kertaa sieltä isän kasettilaatikosta. Jo kasetin ensimmäisestä biisistä alkaen olin myyty. You Got It -biisi on vaikuttava kipale, joka toimii vähän kuin ulko-ovena, joka johdattaa sisälle levyyn. Levy on kokonaisuutena hiton tyylikäs ja kansitaiteen tummuus toistuu mielestäni myös sisällössä, vaikka ei koko levy toki mollissa soikaan. Kokonaisuus on silti jotenkin haikea. Levy on täynnä rakkauslauluja, mutta alta paistaa sydänsuru. Orbisonin äänikin on täynnä haikeutta ja se ääni on niin kaunis, että jos taivas olisi olemassa, niin enkelit varmaan laulaisivat niin kuin hän. No, ehkä Orbison jossain enkelikuorossa laulaakin, sillä hänkin menehtyi liian nuorena ja vieläpä noin kuukausi sen jälkeen, kun tämä levy oli saatu purkkiin. Levy julkaistiin lopulta vasta artistin kuoleman jälkeen ja listoillehan se singahti. Veikkaan, että olisi singahtanut, vaikka artisti ei olisikaan menehtynyt. Jostain syystä en muuten edes sakeimpina teiniaikoina hävennyt myöntää, että diggailen Roy Orbisonia. Olen aina ihan ylpeästi ihailustani puhunut.

Lista ja selitykset oli siinä. Kuten sanottu, haaste oli todellakin haaste. Ehkä joskus voisin tehdä jonkun listan niistä kymmenestä levystä, jotka ihan yhtä hyvin olisivat voineet olla tällä listalla, mutta eivät fiilikseen osuneetkaan juuri näinä kymmenenä päivänä. Oli muuten mukava seurata muidenkin kymmenen päivän listoja. Tämä oli siinä mielessä myös erilainen haaste, että en törmännyt somessa yhteenkään nillitykseen tähän liittyen. Musa kiinnostaa.