KULKUTAUTEJA JA TEKNISIÄ ONGELMIA

 On muuten todella hedelmällistä kirjoittaa nykyään blogia, jonka aiheena on musiikki- ja kulttuuritapahtumiin liittyvien reissujen raportointi. Kevään ja kesän reissut on suuntautuneet lähinnä kesämökille, automarkettiin ja sohvalta jääkaapille. Toki esimerkiksi suomalaisten käyttäytymisestä automarketissa poikkeustilanteessa voisi muutaman rivin kirjoittaa, mutta jätetään sellainen pohdinta vaikka erilaisille kommenttipalstoille, kansan syvien rivien tehtäväksi. 

Koronaa on toki helppo syyttää siitä, ettei blogille oikein löydy sisältöä, mutta kyllähän tämä kirjoittaminen alkoi tuntua hankalalta jo ennen kulkutautia. Jos olisin virtuoosimainen kirjoittaja, luonnonlahjakkuus, niin ei tarvitsisi kovasti miettiä millaista tavaraa näppäimistöltä ulos suoltaa, mutta koska olen järjettömällä itsekritiikillä varustettu jahkailija, niin reissuista kirjoittaminen alkoi tuntua raskaalta. Joskus on vaan mukava katsoa keikkaa ja reissata ystävien kanssa ilman, että pitää miettiä mitä mistäkin tilanteesta muistiinpanoihin kirjaa. Puhumattakaan muistiinpanojen ja kuvamateriaalin purusta jälkikäteen ja sieltä oleellisten asioiden löytäminen ja saattaminen valmiiseen blogijulkaisuun.

Kun koronatilanne sitten levisi käsiin, arki hieman muuttui ja aikaa tuntui olevan aiempaa enemmän, alkoi kirjoittaminen taas houkutella. Sitten läppärini päätti mennä sekaisin. En puhu tietokonetta, joten olin jo luovuttamassa ja paiskaamassa koko laitoksen lähimpään suomalaiseen järveen. Onneksi manasin tuota helvetinkonetta doomikavereiden Messenger-ryhmässä ja kaverit halusivat auttaa. Eräänä iltapäivänä sitten Slugmammoth-rumpali istui kotonaan Tampereella Messengerin äärellä ja antoi minulle ohjeita mitä pitää tehdä. Vilkuilin meseviestejä kännykästä ja näpytin väsähtänyttä läppäriäni. Välillä otin kuvan läppärin näytöllä tapahtuvista mystisistä asioista ja välitin kuvan keskusteluryhmäämme ja sitten rumpali takoi lisäohjeita. Lopulta vika oli saatu paikannettua ja korjattua. Minulla on nyt kaikki kuvat, tekstit ja epämääräiset salaiset kansiot tallessa ja olen enemmän kuin kiitollinen. Projektin jälkeen tuntui kuin olisin saanut ison matkustajakoneen turvallisesti maahan myrskyn keskeltä lennonjohdon antamien ohjeiden avulla.

Nyt kun henkiset ja tekniset blokit on saatu taklattua, niin tekosyyt kirjoittamisen välttelyyn alkaa olla vähissä. Toki tilanne koronan suhteen ei ole ohi enkä allergia- ja astmataustani vuoksi todellakaan ole pakkaamassa vetolaukkuani ja juoksemassa passi ojossa lähtöporteille. Kaikenlaisten tapahtumien ja konserttien suhteen olen edelleen varautunut enkä mielelläni mene ottamaan riskejä ihmispaljouteen. Pari kertaa olen käynyt Lahdessa live-keikoilla, mutta kyse on ollut ulkoilmassa järjestetyistä tapahtumista ja turvavälejä on voinut noudattaa helposti. Mitä blogin toimintaan poikkeusaikana tulee, niin ihan sellaista perinteistä Liian vanha festareille? -blogin matskua ei siis ole jatkossa luvassa varmaan toviin, mutta nyt kun hanat on niin sanotusti auki, niin jotain tekstiä pudottelen tänne blogiin varmasti. Varmasti musiikki pysyy pääaiheena edelleen, mutta ehkä välillä kirjoittelen muustakin. En tiedä vielä. Omapa on blogini ja harrastuspohjalta tätä rustailen, joten sitä tulee mitä tulee. Kiitos muuten tässä vaiheessa kaikille niille, jotka on antaneet rohkaisevaa palautetta aiempien tekstien pohjalta. Arvostan joka ikistä palautetta paljon. Vaikka omasta halustani tekstejä kirjotan, on uskomattoman kiva, että joku näitä oikeasti jaksaa lukea. Ottaakaa muuten seurantaan blogin Instagram-sivu: @liianvanhafestareilleblogi jos kiinnostaa. Siellä julkaisen välillä kuulumisia ja stooreja yms mitä siellä nyt on tapana julkaista. Toivotaan, että se päivä tulee mahdollisimman pian, kun voi huoletta sukeltaa pimeään ja hikiseen klubiin, ottaa pari olutta ja heittäytyä live-musiikin vietäväksi. Siihen saakka tuetaan musiikin tekijöitä ja kaikkia tapahtuma-alalla työskenteleviä niillä keinoilla mitä käytettävissä on.