Valonpilkadus tylsyyden keskellä

Lahti on vuonna 2021 Euroopan ympäristöpääkaupunki ja sen kunniaksi Lahdessa sijaitsevaan Pikku-Vesijärven puistoon rakennettiin kymmenen päivää kestävä ääni- ja valotaideteos Elämysten puisto. Mekin käytiin Karvanaaman ja hänen perijänsä kanssa pyörähtämässä Pikkuvesku ympäri ja ihmettelemässä teosta. Metsikössä oli kirkkaina loistavia eläinhahmoja, puita oli valaistu eri värein, järven jäälle oli muodostettu jono väriä vaihtavista kuutioista ja tien viereen oli ripustettu kynttilälyhtyjä. Taustalla soi rauhallinen musiikki. Ekaa kertaa melkein vuoteen näin niin paljon ihmisiä samassa paikassa samaan aikaan. Taustalla soinut musiikki ja upea valaistus pimenevässä illassa, yhdistettynä ihmispaljouteen, aiheutti meikäläisessä odottamattoman liikutuksen tunteen. Tippa piipahti ihan linssin reunassa. Kyseessä ei ollut siis mikään pelko, paniikki tai suru vaan enemmän hämmennys siitä, että sellaista voi olla. Ehkä joskus vielä.

Valojänis

Ei pidä ajatella, että tuo liikutuksen tunne kertoisi siitä, että olen henkisesti romahtamassa tässä sosiaalisen eristäytymisen ikeessä, en suinkaan. Minähän pärjään hyvin. Minulla on puoliso, eli totaalista yksinäisyyden kokemusta minulla ei arjessa ole. Viihdyn hyvin myös yksin ja suorastaan tarvitsen sitä aika ajoin. Sosiaalinen kanssakäyminen, vaikka se tapahtuisi kuinka miellyttävien ihmisten kanssa tahansa, on aina kuormittavaa. Vaikka näin on, on minulla silti jo ikävä normaalia tilannetta. Ymmärrän hyvin ihmisiä, joita ahdistaa tämä todella paljon. Nyt ollaan siinä pisteessä, että jokaista kohtaamista ystävien ja sukulaisten kanssa pitää harkita tarkkaan. Ollaan kyllä muutamien kamujen kanssa järjestetty tapaamisia ja pieniä juhlia myös kuluneen vuoden aikana. Silti takaraivossa on aina se ajatus, että mitä jos? On nimittäin tiedossa tapauksia, joissa pienistäkin juhlista on lähtenyt tauti leviämään. Jokainen sosiaalinen kontakti on terveysriski. Sinun juhliesi vuoksi, joku toinen saattaa pahimmassa tapauksessa menettää henkensä. Jokainen meistä toimii tuon tiedon valossa omalla, parhaaksi katsomallaan, tavalla. Tilanne on aivan absurdi. Joku vetäytyy täysin, joku janoaa tietoa, joku yrittää selviytyä, toinen elää niin kuin ennenkin. ”Se on pelkkä flunssa”, voi kun olisikin. Ärsyttää tilanteen vähättelijät, mutta niin ärsyttää kyllä koko tilannekin. Ärsyttää kun joku jeesustelee, että ”nyt pitää vaan odottaa vielä hetki” mikä se hetki on? Tulee virusmuunnoksia, rokotteet viivästyy, odotetaanko vielä pari kuukautta, vuosi vai onko tämä nyt se ”uusi normaali”? Kukaan ei kerro, kukaan ei varmasti tiedä.

Lahti - Green City 2021

Haluan uskoa siihen, että tämä on loppujen lopuksi yhdistävä tekijä. Kaikki ovat tässä mukana, jokainen omalla tavallaan. Jos joku ilmaisee avoimesti oman tuskansa tilanteesta ja ilmoittaa, että ei kohta enää jaksa tätä, jokainen ymmärtää. Ei aina voi olla positiivinen. Nyt saa olla myös voimaton. Saa vituttaa. Koitan itse ajatella hyvin yksinkertaisesti (mikä tuleekin luonnostaan). Kevät tulee kohta ja viime kesänäkin oli ihania ulkoilmatapahtumia, joissa pääsi maistamaan vanhaa hyvän ajan elämää. Mökille pääsee kohta poteroitumaan ja nauttimaan luonnosta. Nytkin ulkoilen melkein joka päivä. Olen pitkästä aikaa alkanut lukea kirjoja. Podcasteja tulee kuunneltua lenkkeillessä. Teen kehonpainotreenejä kotona. Viherkasveja on tullut hankittua ja niitä on aikaa nyt myös hoitaa. Oma terveys on alkanut kiinnostaa ja sen eteen tulee tehtyä asioita. Täytyy yrittää nähdä hyvät asiat.

Taas yksi tylsä kuva lumesta

Ennen kuulin usein sellaisia lauseita, kuin: ”te olette kyllä aina jossain”, ”te ette oo kyllä ikinä kotona”, ”meinasin pyytää sut mukaan, mutta ajattelin, että sulla on varmasti jotain muuta”. Ei olla ikinä missään, ollaan aina kotona ja harvoin kukaan edelleenkään pyytää mua mihinkään. Ei mulla kyllä muutakaan ole, mutta jos et pyydä ajoissa, niin saattaa olla, että en kyllä lähdekään. Perusasiat eivät muutu. Sosiaaliseen kanssakäymiseen pitää edelleen varautua etukäteen hyvin, ehkä jopa paremmin kuin ennen. Omassa Instagramissani on reissukuvien sijaan kuvia puista, järvestä, lumesta, taivaasta, auringonlaskuista, kotilounaista, viherkasveista ja muusta sellaisesta, jota jaetaan, kun mitään erikoista ei tapahdu. Onko minusta tullut tylsä? Pitääkö kehittää identiteettikriisi? Ei tarvitse. Nyt elämästä vaan on jäänyt matkustelu ja live-keikat. En ole mitenkään ihmeellinen. Minä viihdyn kotona. Arkeni on tavallista. Minä olen tylsä. Me kaikki ollaan. Nyt vaan eletään sen kanssa. Ensi vuonna Euroopan ympäristöpääkaupunki on taas joku muu.