Merkkarimuijana Holy Lifen matkassa Ruotsissa – Osa 2.

Vietin edellisen viikonlopun Helsingissä, Blow Up 4. festien parissa. Ihan kihisen jo halusta päästä kertomaan miten viikonloppu sujui, mutta aion palata niihin tunnelmiin perusteellisesti, kunhan ensin pääsen muistiinpanojeni kimppuun kunnolla. Tänään vielä toivun festareista ja yritän ymmärtää normaalia arkea niiden jälkeen. Siinä ei auta yhtään se, että minulla on vielä raportoitavaa taannoiselta Ruotsin retkeltä Holy Life-yhtyeen kanssa, joten palataan vielä hetkeksi bändin Tukholman keikan jälkeisiin tapahtumiin.

Perjantaina aamulla kännykän herätys pärähti soimaan ja neljän tunnin yöunet tuntuivat siinä vaiheessa yllättävän riittäviltä. Järki sanoi sen olevan aivan liian vähän. Hostelliaamiaisella kohtasimme Karvanaaman ja kuskin kanssa muutkin reippaasti heränneet Holy Lifen muusikot. Tarjolla oleva aamupala oli ihan jees, ei mitään ihmeellistä tai normaalista poikkeavaa, mutta jokaiselle löytyi syötävää eikä jäänyt nälkä. Aamupalan jälkeen kasasimme kamamme ja itsemme ja kokoonnuimme autolle. Tukholma heräili perjantaiaamuun aurinkoisena ja kuulaana. Reippaat tukholmalaiset singahtelivat päivän askareisiinsa pyörillä ja kävellen. Lauma suomalaisia sludgerokkareita röökeineen ja lonkeroineen ei ihan istunut maisemaan, mutta me olimmekin jatkamassa matkaa kohti Göteborgia, pois maisemaa pilaamasta.

Tukholma heräili uuteen aamuun

Auton takaosastossa meininki oli iloinen. Pakun lisävarusteena oleva jääkaappi jutteli Karvanaaman äänellä ja houkutteli jätkiä nauttimaan lisää juomaa. Kuski haaveili MAX-hampurilaisketjun ateriasta. Kuskin kanssa keskustelimme muun muassa uskonnoista, politiikasta ja ihmissuhteista. Matka sujui kauniissa säässä jouhevasti ja sen aikana pysähdyimme muutaman kerran tupakka-, kusi- ja ruokatauoille. Ajomatkaa oli kaiken kaikkiaan vajaa 500km, joten ihan yhden pysähdyksen taktiikalla ei tällä porukalla selvitty. Aikataulu oli kuitenkin tiukka ja bändille oli ilmoitettu, että Göteborgin keikkapaikalla tulee olla klo: 15.30, jotta kaikki ehdittäisiin laittaa valmiiksi ennen kun High On Firen kahden ja puolen tunnin sound check pääsee alkamaan.

Tauko

Olimme tosi hyvin aikataulussa, mutta tilanne muuttui siinä vaiheessa kun pääsimme Göteborgin keskustan tuntumaan. Olimme paikalla parahiksi perjantai-iltapäivän ruuhka-aikaan ja joka puolella oli tietöitä. Yhdessä isossa risteyksessä liikenne oli aivan tukossa. Odottelimme siinä varmaan ainakin 40 minuuttia, että pääsimme jatkamaan matkaa. Nyt on ihan pakko kehua, että kuskin hermot eivät pettäneet tässä(kään) vaiheessa. Itse olisin samassa tilanteessa kuoriutunut ihostani, repinyt silmämunat päästäni, hieronut ne auton tuulilasia vasten, huutaen samalla muinaisia kirouksia, mutta onneksi en itse ollut ratissa. Loputtomalta tuntuneen ruuhkassa istumisen ja kuskin sankarillisten ajoratkaisujen siivittäminä pääsimme perille ja löysimme illan venuen, eli Sticky Fingersin. Purkauduimme autosta ja jäimme odottamaan oven luo. Ei mennyt kauaa, kun jo eräs vanhempi rouva tuli juttelemaan meille suomeksi. Kuski oli matkalla maininnut, että Göteborgissa pitää hieman miettiä mitä laukoo, koska alueella asuu paljon suomenkielisiä ihmisiä. Jatkoimme tämän jälkeen vielä odottamista ja yht'äkkiä toinen kitaristeista totesi hämmästyneellä äänellä: ”Monolord!” Viereisestä kahvilasta astui nimittäin ulos Monolordin kitaristi-laulaja ja basisti, jotka kävelivät rennosti jutellen ohitsemme. Tällaista on siis Göteborgissa, mietin.

Yksi keikkapaikan vastaavista bongasi meidät seisoskelemasta kadulta ja viittilöi tulemaan sisälle. Kapusimme portaat ylös ja sukelsimme saliin. Keikkapaikka oli pienempi kuin edellisen illan sali. Kundit kuvailivat paikkaa minikokoiseksi Nosturiksi. Oikeasti tilan kokoluokka oli about Tavastian keikkasalin kokoluokkaa, eli miinus baari. Salin perällä on baaritiski, muutama pöytä ja ylhäällä on parvi. Roudasimme kamat sisälle ja jätkät keskustelivat talon tekniikan jätkien kanssa illan järjestelyistä. Tapahtumajärjestäjä oli saapunut samana päivänä junalla Tukholmasta Göteborgiin ja hän saapui keikkapaikalle meidän jälkeemme. Hän ja kuski lähtivät samantien hakemaan Holy Lifen rumpalille lainarumpuja jostain päin Göteborgia. Pienen ihmettelyn jälkeen kävi ilmi, että sound checkiä ei kannattanut jäädä tässä vaiheessa tekemään, koska High On Firen kamat piti kasata lavalle ensin, eikä heitä vielä näkynyt. Bändin saapuessa viimein paikalle, heidän kiertuemanagerinsa kertoi, että porukka oli seikkaillut noin kaksi tuntia Göteborgin ruuhkissa ennen kuin lopulta löysivät paikalle. Heilläkin oli pakko olla aika lungi kuski, pohdin.

Meidän kuskimme ja keikkajärjestäjä saapuivat takaisin rumpujenhakureissultaan. Mitään tekemistä ei tulisi hetkeen olemaan keikkapaikalla ja porukkamme alkoi olla väsynyttä ja nälkäistä. Kenelläkään ei aivot enää oikein toimineet täysillä. Seuraavan päivän aikataulu tulisi taas olemaan tiukka, joten pohdimme olisiko tässä välissä mahdollista vähän levätä ja onko mitään järkeä jäädä Göterborgiin yöksi vai kannattaisiko lähteä jo heti keikkojen jälkeen ajamaan kohti Tukholmaa? Päätöksien tekeminen alkoi olla hankalaa. Kuski kaipasi unta ja päätimme kuitenkin lähteä käymään hotellilla. Säädimme tovin aikaa miten hotellille mennään, mennäänkö autolla, vai kävellen. Tietöiden vuoksi katkaistujen teiden ja sekoilevan navigaattorin yhdistelmä ei auttanut asiassa yhtään. Lopulta päätimme, että mennään kuitenkin autolla. Tässä vaiheessa luovutin apukuskin homman bändin basistille, koska hän rauhallisena miehenä sopi tehtävään paljon paremmin kuin minä, joka tuskailin tyhmän navigaattorini kanssa. Lopulta pääsimme hotellille, mutta kaiken säädön jälkeen kello kertoi, että emme ehtisi pötkötellä siellä kuin noin puoli tuntia ennen kuin oli palattava venuelle. Tämä oli harmi, koska Comfort Hotel Göteborg oli puitteiltaan laadukas ja siisti ja huoneet oikein kutsuivat pötköttelemään. Kaikki toimivat kuitenkin täsmällisesti ja jopa minä sain itseni siistittyä määräajassa. Puolessa tunnissa olimme jo matkalla takaisin keikkapaikalle.

Illan esiintymispaikka valmiina iltaan

Keikkapaikalla High On Fire teki vielä sound checkiään ja ääntä lähti jälleen varsin kiitettävästi. Sound checkin jälkeen oli Holy Lifen vuoro tsekkailla soundit. High On Firen kundit ilmoittivat, että Holy Lifen kitaristit ja basisti saisivat käyttää heidän kamojaan, jottei kamojen vaihto bändien välissä veisi ikuisuutta. Todella ystävällinen ele noinkin isolta bändiltä. Aiemmin basistin bongaamat Monolordin kaveritkin olivat paikalla katselemassa sound checkejä. Kuski ja Monolordin basisti olivat vanhoja tuttuja ja heillä riitti keskusteltavaa. Vaihdoin myös muutaman sanan bassotaiteilijan kanssa ja pakko taas todeta, että todella mukava heppu. 

Katselin kuitenkin sivusilmällä hieman huolestuneena paikkaa, johon merkkarit pitäisi tunkea. Tila oli narikan vieressä, salin reunassa ja High On Firen merkkarit oli jo laitettu esille. Pari Holy Lifen paitaa ja levyä olisivat mahtuneet pöytään vielä hyvin, mutta myyjiä ei pöydän taa mahtunut kuin yksi. Yksi keikkapaikan vastaavista huomasi huolestuneen kulmakarvojeni asennon ja huikkasi, että heillä on lipuntarkistuspisteen vieressä paikka, jossa on joskus ollut myyntitiski keikkojen aikana. Paikka oli porrastasanteella ja sinänsä hyvä paikka, että siitä kulkivat ohi kaikki ihmiset, jotka keikalle tulivat tai sieltä lähtivät. Myöhemmin illalla totesin paikan myös mukavaksi siinä mielessä, että kun keikkasali oli täynnä väkeä ja tunnelma oli tukala, minulla oli talon mukavin ja viilein paikka. Virittelin myyntipisteen valmiiksi ja piipahdin viemään omat kamani ylös bäkkärille. Siellä High On Firen kaverit oleskelivat rentoina ja Matt Pike tervehti. Moikkasin, jätin kamani takahuoneeseen ja poistuin mumisten jotain epämääräistä. Päässäni mietin vain, että Matt Pike oli juuri puhunut minulle.

Holy Lifen kioski oli auki

Ovet aukesivat ja porukkaa alkoi lipua paikalle. Kiinnostuneet silmäparit tsekkailivat Holy Lifen paitoja ja levyjä. Holy Lifen keikan alkaessa paikalla ei vielä ollut edellisen illan kaltaista yleisömerta, mutta kun keikka eteni, ihmisiä alkoi tulla esiin varjoista. Vaikutti siltä, ettei göteborgilaisyleisö aluksi tiennyt yhtään minkälaista kamaa suomalainen bändi oli tarjoilemassa eivätkä olleet odottaneet mitään, mutta keikan edetessä yleisö alkoi kiinnostua. Loppujen lopuksi päät nyökkäilivät ja lavan edustalle hakeutui porukkaa. Taas sain olla ylpeä jätkistä. Pientä harmiakin oli, nimittäin lainarummut aiheuttivat rumpalille hankaluuksia. Rumpujen kalvot olivat lähes puhki ja kannut eivät pysyneet paikoillaan soiton tiimellyksessä. Tekniset haasteet olivat onneksi vain hidaste ja keikka meni tosi hyvin kaikilta muilta osin. Itse en huomannut rumpalin suoritukessa mitään vikaa. Keikan jälkeen myin taas paitoja. CD-levyjä ei mennyt, koska kaikki vähänkin levyistä kiinnostuneet göteborgilaiset, olisivat halunneet LP-levyjä. Eräs kundi tuli silmin nähden tohkeissaan kertomaan, että hän ei ollut yhtään osannut odottaa, että Suomesta tulee muutakin hyvää kuin Reverend Bizarre. 

Holy Life

High on Fire houkutteli paikalle hyvin väkeä ja tapahtumajärjestäjän huoli helpotti, kun lippuluukulle tuli muitakin kuin ennakkolipun ostaneita. Keikan alkaessa porukkaa alkoi olla salissa jo sen verran, ettei sinne enää mahtunut sekaan. Kuikuilin keikkaa ihan takarivistä ja välillä kapusin parvelle kuuntelemaan ja katsomaan. Illan settilista oli biisien puolesta samanlainen kuin Tukholmassa, mutta biisit tulivat eri järjestyksessä. Illan päättivät samat hitit kuin Tukholmassakin, eli iki ihana Snakes for the divine ja uuden levyn nimikkobiisi Electric Messiah. Mietin edelleen, että oli melkoista luksusta päästä kuulemaan ja näkemään bändi kahtena iltana peräkkäin ja miten hienoa oli olla mukana tällaisella reissulla.

High On Fire

Keikkojen jälkeen bäkkärillä oli ollut leppoisa meno, siihen asti kunnes paikalle oli pyyhältänyt jotain porukkaa Holy Lifen kaljoja juomaan ja juhlimaan. Matt Pike oli siinä vaiheessa toivottanut jätkille hyvää jatkoa, todennut, että varmasti tapaavat vielä ja poistunut paikalta ulkona odottamaan keikkabussiin. Kahden päivän perusteella olin saanut hänestä sen kuvan, että hän on tosi rento ja mukava heppu, mutta kaikenlainen ylimääräinen hälinä oli hänelle liikaa. Meidänkin oli mentävä, joten sanoimme heipat keikkajärjestäjälle ja High On Firen porukalle ja lähdimme etsimään yöruokaa. Lähistöllä ei ollut enää mitään sellaista ravintolaa auki, josta olisi saanut tilanteeseen sopivaa mättöä, joten haimme eväät läheisestä 7elevenistä. Söin herkullisen, ties kuinka kauan tarjoilukupujen alla haudutetun, koosta-se-itse-salaatin. Koska olin nälissäni, valitsin sellaiset raaka-aineet, jotka eivät huutaneet ruokamyrkytyksen mahdollisuutta.

Glamouria notkuva illallispöytä

Göteborgissa on ollut kuulemma lähiaikoina automurtoja ja ainakin puolalaisen Dopelordin autosta oli juuri muutamaa viikkoa aiemmin rikottu ikkunat, viety niin soittokamat kuin bändin merkkaritkin. Holy Lifen jätkät eivät halunneet ottaa riskiä joten he sopivat, että osa jätkistä jää autoon juomaan kaljaa kun muut nukkuvat ja vaihtaisivat sitten vuoroja. Kuskin piti kuitenkin päästä heti nukkumaan, koska seuraavana aamuna oli oltava taas todella aikaisin ratissa. Tosin hän sanoi seuraavana päivänä, ettei hän olisi millään hennonnut jättää jätkiä autoon päivystämään, mutta kundit olivat vakuuttaneet, ettei se ole mikään ongelma. Itse nukuin enemmän kuin yksikään bändin jätkistä, eli noin kolme tuntia. Sovimme, että klo: 05.00 tapaamme autolla. Hotellin aamupala jäisi väliin, mutta hakisimme jotain evästä matkalla.

Paku starttasi noin puolen kuuden aikaan aamulla. Pääsimme tosi paljon sujuvammin ulos kaupungista kuin olimme päässeet sinne sisälle. Aamu sarasti horisontissa ja matkalla näimme todella hienon auringonnousun. Kun valoa alkoi olla tarpeeksi, huomasimme, että yöllä oli ollut halla. Tien sivustan kasvit olivat kuurassa, mutta tiet olivat onneksi kuivat. Jätkät kärvistelivät takapenkillä ilman alkoholia ja osa nukkui välillä. Matkalla pysähdyimme syömään vihdoin ja viimein kuskin kovasti odottamalle MAX burgerille Nyköpingiin. Hyvältähän pikaruoka reissuporukan mielestä maistui. Sen verran tutustuimme Nyköpingiin tarkemminkin, että etsimme paikallisen Systembolagetin, josta toinen kitaristi ja Karvanaama kävivät suorittamassa hankintoja. Ostosten jälkeen takaosan kärvistely loppui ja tunnelma oli taas normaali paskoine juttuineen ja nauruineen. Selvisimme oikein mainiosti Tukholmaan ja satamaan odottamaan pääsyä laivaan.

Aurinko nousi jossain välillä Göteborg - Tukholma

Laivalla kuski halusi jättää taas seisovan pöydän väliin ja meni ruokailun ajaksi nukkumaan hyttiin. Me muut halusimme ruokaa ja töniä kanssamatkustajia ruokajonossa. Ruokapöydässä muutaman viinilasin jälkeen oloni oli tunteellinen ja heittäydyin tahattomasti siirappiseksi. Oli pakko kehua ääneen jätkien hyvää yhteishenkeä ja kiittää heitä siitä, että olin saanut olla mukana. Ruoan jälkeen herätimme kuskin mukaan ja ilta jatkui taas tyypilliseen tapaan kuten laivalla kuuluukin. Jätkät kävivät voittamassa pelikoneista rahaa ja muutaman viininlasin jälkeen, eikä ehkä niin yllättäen, minä kipusin karaokelavalle. Onneksi aika pian sen jälkeen kaikki vetäydyimme hytteihin nukkumaan. Seuraavana aamuna kuski ajoi meidät Lahteen, vaikka hän itse asuu matkan varrella Vantaalla. Ammattikuski loppuun saakka. Onneksi kuskilla on hyvä ystävä, joka tuli noutamaan hänet jätkien treenikseltä kotiin Vantaalle.

Koko reissu oli älyttömän kiva, raskas ja antoisa samaan aikaan. Annan retkelle arvioksi 4,5/5. Ainoat miinukset olivat Göteborgin liikenne ja hetkellinen oma väsymysnälkänavigaattorinperkelekiukku, jonka onneksi sain hillittyä suhteellisen hyvin. Kunniamaininta vielä kerran jätkille: Boris, Ile, AV, Mika, Make, Hannu ja Samu. Olette ihania, hoidatte hommanne just eikä melkein ja kiitos ja anteeksi. Merkkarimuija kuittaa ja jatkaa kirjoitushommaa seuraavaksi Blow Up 4. tunnelmissa.