Blow Up 4. - Perjantai

Lokakuun puoliväli on vuosien varrella ollut usein masentavaa aikaa ja pimenevät illat ovat tuntuneet väärällä tavalla raskailta. Tähän on tullut muutama vuosi sitten muutos. Yhden lokakuisen viikonlopun ajan meininki on edelleen pääosin raskasta, mutta nykyään oikealla tavalla ja tuota yhtä viikonloppua odotan aina suurella hartaudella. Vuonna 2015 Helsingissä, kulttuurikeskus Korjaamolla, järjestettiin ensimmäinen Blow Up -festivaali. Tapahtuma tarjoaa monimuotoisen sekoituksen musiikkia muun muassa avant garden, sludgen, noisen ja doomin saralta ja tapahtumassa on mukana nimekkäitä esiintyjiä näiden eri tyylilajien joukosta. Tänä vuonna jo neljättä kertaa järjestetty tapahtuma on kasvanut yhdeksi merkittävimmistä tämän alan tapahtumista Pohjoismaissa. Me Karvanaaman kanssa olemme onneksemme olleet paikalla viimeisenä kolmena vuotena ja nähneet tapahtuman hienon kehityksen.

Blow Up -viikonlopun aikana majoituspaikkanamme toimi veljeni ja hänen kihlattunsa asunto Kalliossa, jonne saavuimme perjantaina alkuillasta. Veljeni otti meidät lämpimästi vastaan ja valmisti meille herkullisen thai-tyyppisen, lämpimän tofusalaatin. Pakko kehua, että veljeni on ihan ilmiömäinen kokki. Aika lensi kuulumisia vaihtaessa ja noin klo: 19.30 lähdimme Karvanaaman kanssa ratikalla kohti tapahtumapaikkaa. Ovella oli pitkä jono, mutta aiempien vuosien tapaan jonossa ei tarvinnut kauaa seistä. Jo ovien ulkopuolella lipuntarkastaja kävi leimauslaitteen kanssa tsekkaamassa piletit ja ohjasi porukan joko yhden- tai kahden päivän lipputiskiin sen mukaan, millaisen ennakkolipun kukin oli hankkinut. Ja ennakkoliput kaikilla olikin, sillä ovelta ei lippuja enää saanut ostettua. Kun tapahtuman liput aikanaan tulivat myyntiin, ne menivät kaupaksi hetkessä.

Ulkona oli jonoa, mutta se eteni joutuisasti.

Tullessamme sisälle, tapahtuman pääsalissa, eli Korjaamon vaunusalissa, soitti parhaillaan kotimainen Dark Buddha Rising -yhtye, jota kävimme tovin kuuntelemassa. Orkesteri on jostain syystä jäänyt itselleni siihen tasolle, että nimi on tuttu, mutta tuotanto ei niinkään. Kuulosti aivan tutustumisen arvoiselta kyllä. Jatkoimme keikkapaikan kartoittamista. Tapahtuman käytössä oleva tila oli laajentunut edellisestä vuodesta myös Korjaamon toiseen osaan, johon pääsi kulkemaan katettua yhdyskäytävää pitkin. Käytävällä kohtasimme tapahtuman järjestäjän Esa Valkeajärven, joka ilmeisestä kiireestään huolimatta pyysi meidät mukaansa tutustumaan uuteen tapahtuma-alueeseen. Käytävän päässä oli ravintola ja aulatilassa oli erilaisia myyntipisteitä. Paikalla olivat muun muassa ainakin tuttu Other Recordsin distro, Svart Recordsin koju ja bändien merkkaritiskit. Esa näytti meille toisen keikkasaliin, joka oli tänä vuonna otettu käyttöön vaunusalin lisäksi. Uusi tila oli noin 250 henkilön kapasiteetille riittävä sali. Kaikki näytti tosi hyvältä ja tilat tuntuivat toimivilta. Kiertelimme merkkaripöytiä, morjestimme tuttuja ja bongasimme yhden perjantai-illan artisteista, King Duden, oman merkkaripöytänsä takaa. Hetken päästä Crowbarin merkkaripöydän taa ilmestyi Kirk Windstein. Merkkaripöytiä ihmetellessämme tapasimme myös paikalle saapuneen Holy Life basistin puolisoineen. He olivat saaneet liput tapahtumaan vasta samana päivänä. Joku onneton oli joutunut perumaan osallistumisensa ja basisti sai ostettua liput. Otimme virvokkeet heidän seurassaan ja vaihdoimme kuulumiset. Pian oli kuitenkin siirryttävä jo vaunusalin puolelle kuuntelemaan Acid Kingiä.

Acid King on omassa genressään yksi legendaarisimpia nimiä, mutta itselleni hieman ristiriitainen bändi. Aiemmin vain levyltä bändiin tutustuneena, olin arvioinut, että bändin soitto kuulostaa tosi hyvältä, mutta laulusoundi töksähtää vähän. Joissain biiseissä nimittäin bändin perustajajäsen, kitaristi - laulaja Lori S. kuulosta hieman Courtney Lovelta ja se ei ole mielestäni mikään imarteleva asia. Halusin mennä kuitenkin kuuntelemaan meininkiä livenä. Bändi aloitti komeasti. Biisien introt ovat pitkiä ja soitto kulki kuin juna. Parhaimmillaan kolme ihmistä lavalla sai aikaan sellaisen soundin, että tuntuu kuin liha irtoaisi rintalastasta musiikin voimalla. Se on hieno tunne. Laulu ei ollutkaan yhtään huonoa ja pahin Courtney Love-viba ei päässyt tunkemaan läpi. Pitkän linjan bändi selvästi osaa homman ja vaikka en välttämättä vieläkään ole bändin ykkösfani, niin mielipiteeni on huomattavasti positiivisempi nyt, kuin ennen keikkaa. Tämän vuoksi musiikki on usein parhaimmillaan livetilanteessa.

Acid Kingin keikan valosuunnittelu oli vaikuttavaa.

Kesken keikan lähdimme siirtymään lähemmäs toista salia, koska halusimme olla ajoissa paikalla, siinä vaiheessa kun King Dude aloittaa oman vetonsa. Emme vielä tienneet, esiintyykö mies bändin kanssa vai soolona. Yhden soolokeikan olen mieheltä aiemmin nähnyt Lahden Torvessa, Roosterburn-tapahtumassa, muutama vuosi sitten. Torven keikalla herra oli todella vahvassa viskihumalassa ennen keikkaa ja vähän jännitti, mitä itse keikasta tulee, mutta hän soitti silloin ihan mahtavan ja intiimin vedon. Pääsimme merkkaripisteiden luo, kun näimme tuttuja kasvoja Turusta ja heidän seurastaan luottokuskin edelliseltä Holy Lifen Ruotsin reissulta. Heillä tuntui olevan meininki hyvillä kantimilla ja tällä kertaa kuski ei ollut kuskina, vaan ihan eri meiningissä. He odottivat jo kovasti Crowbarin keikkaa. Kesken kaiken ohitsemme kävelikin riffilordi itse, eli yhtyeen keulakukva Kirk Windstein. Kuski ja Karvanaama kävivät miehen kanssa juttusille ja kävi ilmi, että Windstein muisti vielä hyvin viime keväisen keikan Tukholman Krakenissa, jossa Karvanaaman yhtye Holy Life oli heitä lämmittelemässä: ”I have one of your t-shirts!” hän huudahti Karvanaamalle. Vihdoin ja viimein löysimme paikalta myös Karvanaaman turkulaisen AA-kerhokaverin (ei sen AA-kerhon joksi luulette), jota olimme katseellamme hakeneet paikalta koko ajan. Hyvässä seurassa jutustellessa huomasimme pian, että viereinen keikkasali oli alkanut täyttyä.

Juttutuokio riffilordin kanssa.

Ahtauduimme oviaukosta sisälle saliin ja pääsimme etenemään vain vähän matkaa, koska porukkaa oli paikalla niin paljon. Tunnelma salin puolella oli tyystin eri, kuin salin ulkopuolella kirkkaissa valoissa. King Dude on vangitseva esiintyjä ja vaikka biisimateriaali ja esiintyminen on synkkää, niin välispiikkien aikana hän osaa keventää tunnelmaa eikä meno painu liian syviin vesiin. Hänen höpöttelyään on kaiken lisäksi mukava kuunnella biisien välissä ja taas seuraavan biisin alkaessa on leppoisaa valua mukaan tunnelmaan. Ärsytti vain, kun joku ääliö huuteli kesken välispiikin, että herran pitäisi pitää päänsä kiinni ja vain soittaa. Esiintyjän homma on toki valinta, mutta ei se nyt saatana sitä tarkoita, että lavalla ollaan yleisön sätkynukkena. Jos unohdetaan tuo yksittäinen tyhjän huutaja yleisöstä, niin vuorovaikutus artistin ja yleisön välillä toimi upeasti. Kuningas tyyppi veti hienon ja intensiivisessä otteessa pitävän keikan.

King Dude synkisteli ja kertoi hyviä juttuja.

Huomaan, että olen näköjään nyt pari kertaa kirjoitellut näissä blogeissa kokemuksia vessakäynneistäni. Yritän kaikkeni, ettei tästä tule tapa. King Duden vielä soittaessa viimeisiä sointujaan ja ennen Crowbaria luonto joka tapauksessa kutsui, joten piipahdus runolliseen paikkaan oli tarpeen. Jonoa oli muodostunut jonkin verran, joten odottelin muina henkilöinä omaa vuoroani. Tässä vaiheessa tulee syy siihen, miksi vessareissu on otettava mukaan. Minun on nimittäin pakko kehua paikan henkilökuntaa. Paikalla ollut siivousalan ammattilainen tuli kertomaan, että muualla on vessoja lisää ja sen sijaan, että hän olisi pelkästään neuvonut missä klosetit ovat, hän tarjoutui opastamaan minut paikalle. Kiittelin kaveria vuolaasti. Pohdin vaan, että nuo saniteettitilat, joihin hän minut ohjasi, olivat ilmeisesti aika lähellä bäkkäriä ja ehkä jopa tarkoitettu esiintyjien käyttöön, mutta eipä niissä muita näkynyt, joten käytin tilaisuuden hyväkseni.  

Seuraavaksi oli taas aika palata vaunusaliin. Pääsimme AA-kerhon kanssa hyvin lähelle lavan vasenta etureunaa. Crowbar oli pian aloittamassa omaa settiään. Tuota pikaa esirippu aukesi ja keikka tärähti käyntiin. Bändin jo useasti nähneenä osasin odottaa hyvää menoa, mutta harvoin olen päässyt näkemään keikan näin läheltä lavaa. Ihan läheltä katsottuna keikasta saa aina paremman otteen. AA-kerhon turkulaisvahvistus sanoi, että tämä oli yksi parhaista Crowbarin keikoista, jonka hän on koskaan nähnyt ja hänkin on nähnyt niitä aika monta. Festarikeikoilla harvoin tulee encoreita, mutta sellainenkin nähtiin. Pääsin seuraamaan bändiltä illan viimeisen vedon niin läheltä lavaa, että pystyin melkein haistamaan kitaristi Matt Brunsonin kainalohien. Keikan päätteeksi kyseinen kitarasankari ojensi keikan settilistan ja plektransa eturivissä olleelle, pyörätuolista käsin keikkaa seuranneelle, kaverille. Heillä molemmilla oli hymy herkässä. Itse melkein pillahdin tunnekuohusta itkuun. Musiikilla on parhaimmillaan ihan ihmeellisiä vaikutuksia. Keikan jälkeen näytin AA-kerholle "salaisen vessan". Sieltä takaisin tullessamme, törmäsin juuri lavalta pois tulevaan Brunsoniin ja kehuin hyvästä keikasta. Sain vastineeksi hymyn ja kiitokset. Sillä hetkellä elämäni hipoi täydellisyyttä.

Crowbar vakuutti.

Illan viimeisteli meidän osaltamme instrumentaalipoppoo Bongripper. Tätä keikkaa odotin kovasti, sillä bändin materiaali viehättää minua paljon. Vaikka pidän musiikissa laulua ja lyriikoita suuressa arvossa, niin toisinaan ihan pelkkä soitto riittää. Esimerkiksi silloin, kun haluan kunnolla rentoutua, kuuntelen jotain instrumentaalikamaa. Katselimme bändin soittoa aivan miksauspöydän takaa. Yllättäen Bongripper ei saanut aikaan samanlaista paineen tunnetta rinnassa kuin esimerkiksi Acid King oli tehnyt, mutta ei se ollut mikään puute. Vaikka tykkäsin ja nautin keikasta, niin väsymys alkoi jo painaa. Päätimme jätkien kanssa siirtyä lähistöllä olevalle ratikkapysäkille. 

Bongripperiä odotellessa.

Turkulainen ystävämme päätti lopulta kävellä omalle hotellilleen ja sovimme tapaavamme seuraavana päivänä jossain Kallion kuppilassa. Me maalaiset hyppäsimme ratikkaan ja vaikka numero oli oikea, niin menimme (totta kai) väärään suuntaan. Koukkasimme keskustan kautta ja yhdellä vaihdolla pääsimme takaisin sinne, minne pitikin. Veljeni ja hänen kihlattunsa olivat jo käymässä nukkumaan, joten niin mekin teimme. Ensimmäinen ilta oli ollut mainio ja odotukset seuraaville kahdelle päivälle olivat kovat.