Merkkarimuijana Holy Lifen matkassa Ruotsissa - osa 1.

Olin varannut syyskuun viimeisen viikon täysin vapaaksi kaikesta ja tarkoitus oli mennä mökille koko viikoksi sienestämään ja hermoja lepuuttamaan. Sienireissu typistyi kuitenkin tehokkaaksi parin päivän metsäreissuksi, koska minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Ruotsiin, Holy Life-yhtyeen matkaan. Kun sanon, että tarjoutui tilaisuus, tarkoitan, että kutsuin itseni mukaan. Kuulosti nimittäin aika hienolta, että jätkät olivat menossa Ruotsiin lämmittelemään lavaa kahdeksi illaksi peräkkäin High On Firelle ja minulla sattui juuri silloin olemaan vapaata. Onneksi bändin jätkät olivat sitä mieltä, että ilman muuta sovin mukaan porukkaan. Tarkoitus ei ollut muutenkaan vain tunkea mukaan ihan ”Yoko Onona” aiheuttamaan hämminkiä, vaan samalla pystyin jeesaamaan jätkiä merkkareiden myynnissä. Ei toki haitannut yhtään, että samalla näkisin monta hyvää keikkaa hyviltä bändeiltä!

Noin viikko ennen matkaa tuli luottokuskilta ilmoitus, ettei hän pysty lähtemään reissuun. Kuskin selkä oli päättänyt hänen puolestaan, ettei reissuun ollut asiaa. Tämä harmitti kaikkia tosi paljon. Karvanaama suoritti pienen kyselykierroksen ja sen seurauksena, helpotukseksi ja onneksi, tehtävään ilmoittautui ihan rautainen kaveri. Tyyppi on ennenkin ajellut ympäri Skandinaviaa ja Eurooppaa niin keikkabussin ratissa kuin moottoripyörälläkin. Harmitus luottokuskin jäämisestä pois matkasta helpotti siis hieman.

Matkapäivän koittaessa reissuun lähdettiin Lahden Oakbarrellista, eli Ravintola Tirrasta. Edellisenä päivänä kaverit olivat pakanneet soittokamat autoon ja kaikki oli sitä myöten valmiina lähtöön. Matka-autona toimi viime reissultakin tuttu, Out Of Breath-yhtyeen keikka-autona yleensä toimiva, lainapaku. Sain kunnian istua kartanlukijan paikalle, kun Holy Lifen partaheput asettuivat takaosan matkustamoon. Takaosassa oluet sihahtivat auki, (kundien omien sanojen mukaan) älykkyysosamäärä laski ja matka alkoi. Kuskin kanssa pohdimme millainen lauttakyyti meillä oli edessä, kun kovasta tuulesta oli varoiteltu. Lahdesta ajoimme siis Katajanokan terminaaliin ja sieltä Viking Linen Gabriella-alukseen.

Satamassa valmiina lähtöön

Minä, Karvanaama, rumpali ja toinen kitaristeista olimme nälissämme ja menimme heti seisovaan pöytään. Kukaan muu ei halunnut mukaan. Kuski meni hengailemaan muualle ja toinen kitaristi sekä basisti menivät lillumaan laivan spa-osastolle. Laiva liikahti samoihin aikoihin kun pääsimme notkuvien pöytien äärelle. Pian kävi selväksi, että matkasta ei tulisi mikään tasainen lipuminen. Alus körötti menemään vasta-aallokkoon siihen malliin, että kun aalto osui laivaan, roiskahti vesi voimalla myös kasikannen ikkunoita vasten. Syömisessä oli siis aivan oma jännitysmomenttinsa ja etenkin ruoan hakemisessa, kun välillä aallonpohjassa tuntui, että maa katoaa jalkojen alta. Illallisen jälkeen merellinen meininki eteni kuten kunnon risteilyllä kuuluukin, eli tax freestä evästä, muutama drinkki ja sitten karaokebaariin laulamaan muutama viisu. Karaokebaarista yhytimme myös erään kamuni sekä hänen ystävänsä, jotka olivat lähteneet reissulle Tukholmaan High On Firen houkuttelemana. Seuraavana aamuna olo oli sellainen, ettei aamupalalle ollut asiaa. Kova merenkäynti oli varmaan vaatinut veronsa...

Laivan karaokebaarin röökiparvella oli kuhinaa

Pääsimme lopulta mutkattomasti laivasta ulos ja jätkien toivoman röökitauon jälkeen lähdimme selvittelemään päivän askelmerkkejä. Ensin ajoimme katsomaan missä hostellimme sijaitsee. Majoituspaikkana toimi Södermalmilla sijaitseva Mosebacke hostel, mutta sinne ei vielä niin aikaisin päässyt kirjautumaan. Menimme seuraavaksi etsimään keikkapaikan, joka löytyikin pienen ajelun jälkeen aivan Holy Lifen viime keväisen esiintymispaikan, Krakenin, vierestä. Mesta on nimeltään Slaktkyrkan. Sitten alkoi se keikkareissun glamour-osuus, eli jäiden polttelu, eli odottelu. Jäimme paikalle odottelemaan keikkajärjestäjää. Kuskin kanssa kipaisimme läheisessä ruokakaupassa ostamassa naposteltavaa. Odotellessamme, paikalle saapui rumpalin puoliso ja tämän veli, jotka olivat lentäneet paikalle samana päivänä. Oli mukava vaihtaa kuulumisia. Hetken päästä he lähtivät etsimään ruokapaikkaa ja sovimme että tapaamme illalla. 

Glamouria, eli odottelua

Kun tapahtumajärjestäjä saapui, pääsimme katsomaan millainen illan keikkapaikkana toimiva Slaktkyrkan on. Hyvältähän se näytti. Slaktkyrkan on suurin piirtein Tampereen Pakkahuoneen kokoinen. Tilan sivustalla oli lähes koko salin pituinen baaritiski ja toisesta sivusta pääsi ulos terassille. Autoimme kuskin kanssa jätkiä roudaamisessa, laitoimme merkkarikamat esille ja jätimme kundit tekemään soundcheckiä sillä välin kun lähdimme lunastamaan hostellihuoneet ja siistiytymään iltaa varten. Hostellilla totesimme huoneet varsin kelvollisiksi. Pienenä miinuksena, että suihku- ja WC-tilat olivat kaikkien hostellin asukkaiden yhteiskäytössä, eli omia vessoja huoneissa ei ollut, mutta tilat olivat siistit. Hintakaan ei ollut kallis, joten ihan kelvollinen majoitusvaihtoehto Tukholmaan matkaavalle, jos ei ole turhan tarkka oman suihku- ja vessarauhan suhteen

Palasimme keikkapaikalle noin tunnin päästä. Illan pääesiintyjä, High On Firekin, oli saapunut paikalle ja aloitteli jo omaa sound checkiään. Se mikä aiheutti pientä huvitusta, oli se, että bändi oli vaatinut checkilleen aikaa kaksi ja puoli tuntia. Olihan toki aika helvetin hienoa istua täysin tyhjässä salissa kuuntelemassa, kun yksi omista tämän hetken suosikkibändeistä testailee soittimiaan ja virittelee kaikkea valmiiksi iltaa varten. Itse olin ihan fanityttönä paikalla ja nautin joka hetkestä. Checkin jälkeen bäkkärillä basisti Jeff Matz ja rumpali Des Kensel hengailivat ja rentoutuivat illan keikkaa varten. Koska olin vapiseva ihmisraunio heidän lahjakkuutensa edessä, nyökkäsin vain heille kohteliaasti ohimennen. Sen verran toki kävin itseäni nolaamassa, että kun kävin ilmoittamassa röökipaikalla kuskille, että ruokaa oli tarjolla, kättelin samassa paikassa tupakalla ollutta Matt Pikea ja esittelin itseni. Kun hän esitteli itsenä, totesin vain, että tiedän kuka hän on. Sen jälkeen liukenin ruoka-annokseni kanssa takaisin sen oven taa, josta olin hikisen ja innokkaan kättelykäteni hänelle ojentanutkin. Ihmettelin vaan, että lavalla aika hurjalta näyttävä herra Hauki näyttää siviilissä ihan tavalliselta ja siistiltä hepulta. Yllättävän pitkä kaveri kylläkin.

Keikkasali ja lava

Ovien auetessa torstai-iltana klo: 19.00 olimme valmiina vastaanottamaan innokkaat ostelijat. Heti kättelyssä porukka tuli katsastamaan myyntitiskin tarjonnan, kuten itsekin keikkapaikalle saapuessani yleensä teen. Jokunen kiinnostunut kävi ostamassa itselleen myös Holy Lifen tuotteita, vaikka suurin osa ihmisistä jonottikin High On Firen puolelle tiskiä. Heidän paitamyyjänsä tosin loisti aluksi poissaolollaan, koska myyjänä toimiva heppu oli myös High On Firen kiertuemanageri ja hänellä oli varmasti pientä säätöä vielä ovien avaamisen jälkeenkin. Eräs kundi ilmoitti, että haluaa nähdä Holy Lifen keikan ensin, ennen kun ostaa paidan. Totesin hänelle, että selvä, näemme ihan varmasti keikan jälkeen. Kaverin ilme oli hieman epäuskoinen ja hän naurahti hermostuneesti. Väkeä valui paikalle tasaiseen tahtiin ja ensimmäisen bändin aloittaessa yleisöä oli paikalla varsin kivasti.

Illan ensimmäinen bändi, Martyrdöd oli varsin virkeää kaahausta. Tyylilajiltaan bändi kumarsi suurimmaksi osaksi crusti punkin suuntaan. Pieni tsekkaus atk:hon kertoi, että bändi on perustettu vuonna 2001 Tukholmassa ja ovat he ehtineet kiertää hieman Yhdysvaltoja ja Eurooppaakin. Varsin onnistunut keikkaillan aloitusakti. Bändin kaverit olivat kaiken lisäksi ihan mukavan ja leppoisan oloisia heppuja. En ehtinyt väijyä koko keikkaa salin puolella, sillä lupasimme kuskin kanssa vahtia Martyrdödin merkkaritiskiä sillä välin kun he olivat soittamassa. Kovasti tiskillä oli kuhinaa ja monelle sai ohjeistaa, että tulevat takaisin keikan jälkeen ostelemaan kun joku myyjäkin oli paikalla. Oli jotenkin kotoisaa, että keikan jälkeen bändin jätkät joivat reippaasti kaljaa ja ainakin bändin solisti vetäisi kodikkaat liiskat loppuillasta. Kannattaa tutustua orkesterin tuotantoon jos tulee vastaan.

Martyrdöd

Ilta jatkui Martyrdödin jälkeen Holy Lifen voimin. Ennen keikkaa ainakin Karvanaamaa jännitti selvästi. Bändi ehti aloittaa jo soiton ennen kuin livahdin paitatiskistä salin puolelle. Päästyäni paikalle pakahduin ylpeydestä. Sali alkoi olla jo täynnä väkeä ja yleisö eli täysillä mukana menossa. Näin ihan takarivistä saakka, että myös lavalla tunnelmat olivat tyytväiset. Olen ehkä jäävi kehumaan, mutta Holy Life on ihan huippu livebändi (ei toki levyltäkään yhtään hassumpi). Tapahtumajärjestäjäkin oli tyytyväinen ja hän kertoi, että illan yleisötavoite oli ylitetty ja se oli etenkin järjestäjän kannalta todella helpottava asia. Ruotsalainen yleisö tuntui todella diggailevan menoa. Oli hauskaa nähdä yleisössä myös Meshuggah- ja The Haunted -yhtyeiden jätkiä diggailemassa. Keikka oli vaan ihan älyttömän kova ja uskon, että tältä keikalta bändi sai uusia faneja. Ainakin paita- ja levytiskillä oli kävijöitä keikan jälkeen. Pari heppua toivoi omaan levyynsä jätkien nimmarit, ja ne järjestyivät kyllä. Ja se yksi kaveri, joka halusi ensin nähdä keikan, tuli heti keikan jälkeen ostamaan paidan. Mitäs minä sanoin.

Holy Lifen keikkaa seurasi hyvä määrä yleisöä

Onnistuneen illan viimeisteli High On Fire. Lontoossa Desertfesteillä viime keväänä näkemäni keikka oli ihan huippua kamaa, joten osasin odottaa nytkin kovaa settiä. Bändi olikin taas ihan älytön livenä. On hassua, että aivan tavallisen näköisestä Matt Pikesta sukeutuu lavalla rujon näköinen, hikoileva ja jopa vähän pelottava stoner metallikuningas. Bändin basisti Jeff Matz, joka takahuoneessa näytti ihan hissukalta hippinörtiltä, oli lavalla aivan suvereeni stonerrokkikukko. Bändi soi niin kovalla, että kiittelin itseäni siitä, että korvatulpat oli tullut otettua matkaan. Olin tosi onnellinen, että olin päässyt mukaan reissuun.

High On Fire

Hakiessamme kamojamme bäkkäriltä High On Firen keikan jälkeen totesimme takahuoneessa olevan ruuhkaa. Pääsimme kuskin kanssa muun muassa neuvomaan Meshuggahin rumpalia, Tomas Haakea, kun hänen suuntavaistonsa petti ja hän oli menossa väärään suuntaan etsiessään uloskäyntiä. Kun meininki hieman rauhottui, tuli vaihdettua enemmänkin juttua High On Fire rumpalin Des Kenselin kanssa. Todella symppis kaveri ja mukava huumorimies, joka lähtiessämme toivotteli hyvät yöt ja huikkasi että nähdään huomenna. Ihan hassua, mutta kivaa. Sitten taas glamouria, kun kamat roudattiin autoon ja ajettiin hostellille. Seuraavan aamun herätykseen ei ollut enää paljon aikaa ja vetäydyimme kaikki nukkumaan. Neljän tunnin päästä herätyskello soi ja matka jatkui.