Lokakuun raskain viikonloppu - Blow Up .3. Ensimmäinen osa.

Nyt eletään jo marraskuuta ja tällä bloggarilla on jäänyt erittäin tärkeä viikonloppu raportoimatta lokakuulta! En alennu turhiin selittelyihin, mutta totean vain lyhyesti, että suppilovahveroita on tänä syksynä ollut metsissä paljon ja poimimisen lisäksi ne poimitut sienet on pitänyt myös putsata. ”That’s it but not shit”. 

Asiaan: lokakuun puolessavälissä oli nimittäin todellakin syytä matkustaa jälleen Helsinkiin. Korjaamolla pläjähti  pe 13.10 – la 14.10 kovasti odottamani Blow Up.3. -tapahtuma.

Lahdesta matkustimme pääkaupunkiin Karvanaaman kanssa yhdessä ja tällä kertaa transportaatio hoitui edullisimmin Onni-bussilla. Perjantai-iltapäivänä bussi oli täynnä, kuten arvata saattoi, mutta minua se ei haitannut, koska nukuin melkein koko matkan. Saavuttuamme Kampin bussiterminaaliin matkamme jatkui metrolla viikonlopun majoitusliikkeenä toiminutta Cumulus Hakaniemeä kohti. Karvanaama oli valinnut majoitusliikkeen ja valinta ei ollut lainkaan hassumpi. Sijainti oli loistava ja hyvien kulkuyhteyksien päässä kaikesta. Hotellihuoneesta löytyi pientä huomautettavaa. Suurin puute oli se, ettei huoneessa ollut minibaaria, eli tarkemmin sanottuna ei jääkaappia. Lämmin kalja = pitkä miinus. Muuten huone oli aika perus Cumulusta sisustustauluineen. Plussaa lisätyynyistä ja siitä, että TV:ssä oli Chrome Cast-laite, joten karvanaama saattoi minua odotellessaan katsella omia ohjelmiaan Netflixistä.

Saavuimme siis hotellille n.puoli kuuden aikaan illalla ja Korjaamolla oli oltava jo klo: 19.30, jotta ehtisimme ajoissa ihmettelemään venäläistä Phurpa-yhtyettä. Hotellilla siis pieni lepuutus, nopea siistiytyminen, oluet ja kohti Korjaamoa. Hotellin edestä hyppäsimme raitiovaunuun ja ajelimme mahdollisimman lähelle keikkapaikka. Saapuessamme paikalle, ovella oli jonoa, mutta pakko kehaista järjestelyjä tässä kohtaa. Ihmiset ohjattiin ovelta kahta kautta sisälle, jolloin ovelle ei muodostunut minkäänlaista sumaa tai pullonkaulaa. Sisälle pääsimme sujuvasti ja narikan kautta olikin jo kiire konserttisalin puolelle, jossa Phurpa jo aloitteli. 

Pääsimme lipumaan lähes lavan eteen saakka ja se olikin tämän aktin kannalta oleellista. Jos esitystä ei olisi nähnyt lainkaan lähempää, olisi jäänyt hieman epäselväksi mistä on kysymys. Lavalla istui kaksi huppupäistä hahmoa savun keskellä soittimiensa kanssa ja ympärillä tuoksui vahvasti suitsukkeelle. Salissa kaikui jostain syvyyksistä kumpuava kurkkulaulu ja tuntui kuin meneillään olisi ollut jonkinlainen mongolialainen messu, ennemmin kuin keikka. Seurasimme huppupäiden messuamista noin vartin verran ennen kun suitsukkeen savu alkoi kutittaa kurkussa liikaa. Lähdimme hakemaan oluet, jotka muuten olivat mielestäni aivan järkihinnoissa, eli 5,5€ per tölkki. Kävimme samalla reissulla läpi myös myyntipisteiden tarjontaa. Other Recordsin distrokin oli jälleen paikalla runsaan tarjontansa kanssa. Heidän myyntipöydästään kerrottiin, että Phurpan kaverit olivat saapuneetkin keikkapaikalle mystisinä huppuasuissaan, eivätkä olleet juuri jutelleet mitään. Ainut kysymys oli ollut vahvasti venäläisellä aksentilla lausuttu: "Where is the toilet?" Mietin mielessäni, että nyt on hienoa omistautumista asialle. Mielenkiintoinen keikkaillan aloitus todellakin.

Phurpa.

Phurpan jälkeen ja ennen Warningin keikkaa kävimme moikkaamassa tuttuja, joita olikin saapunut paikalle paljon. Tapasin muun muassa isäni japanilaisen kaiman Church Of Miseryn merkkaripöydän takaa häärimästä ja meidät esiteltiin toisillemme yhteisten tuttujemme kautta. Totta kai otimme yhdessä kuvankin, jonka lähetin isälleni. Hän ilahtui kovasti. Törmäsimme juuri Warningin keikan alkutahdeilla myös Seremonia yhtyeen basistiin, joka on tuttu myös noise orkesteri Haaresta. Warningin aloittaessa hän totesi yhtyeen edustaman genren olevan parisuhde doomia, joka aiheutti sen, etten pystynyt kuuntelemaan yhtyettä enää kovin analyyttisesti. Myös kommentti siitä, että bändi kuulostaa R.E:M:iltä liian hitaasti soitettuna aiheutti sen, että keskityin enemmän nauramiseen kuin musiikin ryppyotsaiseen analysointiin. Eipä silti, kyllähän bändin musiikki on riipaisevan kaunista ja kaihoisaa. Katselimme orkesteria hieman kauempaa, mutta sehän sopi, koska orkesterihan soitti keikalla kokonaan albuminsa: Watching from the distance. Taustakankaalle heijastui keikan aikana hienoa kuvamaisemaa ja tarinaa, joka onnistui hetkittäin, musiikin yhteisvaikutuksella, saamaan minut imaistua syvälle tunnelmaan. Karvanaama kertoi yhtyeen käyneen myös Lahdessa 11 vuotta sitten. Silloin bändi esiintyi Ravintola Torvessa, Reverend Bizarren ja Fleshpressin kanssa.

Warning - "Watching from the distance"

Church of Misery oli kuitenkin itselleni se illan odotetuin porukka. En jostain syytä ole aiemmin onnistunut bändiä missään näkemään ja kuulemaan, vaikka ovathan he Suomessakin käyneet monesti. Kerran eräs tuttu oli jopa bongannut orkesterin Lahtelaisen Iloinen kulkija -ravitsemusliikkeen terassilta istumasta ja oluita nauttimasta. Lahdessa. Niinpä. Tällä kertaa pääsin viimein näkemään bändin ja pakko sanoa, että olen jäänyt paljosta paitsi. Orkesterin groove oli todella mahtava ja menevä. Kuka olisikaan voinut kuvitella, että sarjamurhaajista kertova stoner-doom voi olla niin iskevää ja letkeää? Onnekseni koin illan aikana vielä henkilökohtaisen fanityttö-hetkeni ja pääsin yhtyeen laulajan kanssa yhteiskuvaankin.

Church Of Misery.

Katselimme vielä Usnean keikan alusta muutamat biisit, mutta jostain syystä meininki ei innostanut kovin suureen hekumaan. Ehkä Church of Miseryn menevä boogie hieman latisti rauhallisemman Usnean fiilistelyä. Muutaman biisin jälkeen olikin jo meidän aikamme siirtyä kohti Cumuluksen lakanoita. Nälkä pääsi vielä yllättämään ja hotellin vieressä oli sopivasti Fafa’s, josta kipaisimme hakemassa vielä falafel pitat yöpalaksi. Perjantai oli kaiken kaikkiaan leppoisa, mukava ja musiikillisesti rikas. Kävin hyvillä mielin nukkumaan ja odottamaan seuraavaa päivää.

Usnea.