Kurkistus rockmusiikin tulevaisuuteen

Mikä saa ihmisen lähtemään työpäivän jälkeen, marraskuun pimeydessä, ajamaan pitkin räntäsateista moottoritietä sen vuoksi, että pääsee katsomaan vain tunnin kestävän musiikkitapahtuman? Musiikkikoulu Demon, Suomi 100 –teemalla valjastettu, lasten ja nuorten Syysdemo 2017 - oppilaskonsertti sai. Karvanaaman jälkikasvu oli nimittäin yksi illan tähdistä ja kyseessä oli tämän ihmistaimen ihka ensimmäinen keikka koskaan missään. Tällaista ei todellakaan voinut missata. Mielestäni tämä tapahtuma oli kaiken lisäksi niin huippu, että päätin ilman muuta kirjoittaa tapahtumasta pienen siivun myös tänne blogin puolelle.

23.11. torstaina klo: 19.00 Helsingin Rudolf Steiner –koululle oli saapunut useita kymmeniä ylpeitä vanhempia ja muita esiintyjien sukulaisia. Jo odotellessa saliin pääsyä kävi ilmi, että tuon koulun seinien sisällä opiskelee kulttuurista laajasti kiinnostuneita nuoria ihmisiä. Aulassa oli esillä taide- ja kulttuurikerhon veistoksia ja ilmoitustaululla etsittiin uusia jäseniä kirjallisuuskerhoon. Itselleni tuli jotenkin tosi juntti olo. Kaikki paikalle saapuneet muut ”aikuisetkin” olivat jotenkin fiksun ja tyylikkään oloisia ja puhuivat keskenään ruotsia. 

Hieman klo: 19.00 jälkeen juhlasalin ovet aukesivat sen merkiksi, että nuoret muusikonalut olivat valmiina estradille ja ilta pyörähti käyntiin. Lavalle asteli vuoron perään lahjakkaita ja tosi rohkeita lapsia ja nuoria. Illan aikana nähtiin kaiken kaikkiaan 14 esitystä, joissa oli mukana myös Musiikkikoulu Demon opettajia. Juontaja kertoi, että kaikki illan aikana esitettävät biisit ovat suomalaisia. En käy läpi jokaista esitystä, koska kaikki olivat omalla tavallaan tosi hyviä, sympaattisia ja viihdyttäviä, mutta muutama esitys on aivan pakko nostaa esiin.

Illan neljäntenä esiintynyt bändi, Porkkana, tarjoili yhden näistä illan mainitsemisen arvoisista esityksistä. Biisivalinta bändillä oli klassikkokappale: Autonrämärokki. Esityksessä oli todella mahtavaa punkrock-henkeä. Erityisesti sähkörumpujen takana paukutellut nuori herra otti lavaa viileästi haltuun. Otteet olivat kuin Remu Aaltosella konsanaan ja voimaa löytyi niin että töminä kävi. Bändin pitkätukkainen kitaristi vetäisi illan ensimmäisen kitarasoolon, akustisella kitaralla ja todella kovalla asenteella, pienistä soittovirheistä piittaamatta. Olin aivan myyty. Jotenkin olen ollut jo pitkään sydänjuuriani myöten huolissani itse soitetun rockmusiikin tulevaisuudesta, kaiken maailman koneliplatuksen ja popjytkeen ristipaineessa, mutta Porkkana-yhtyeen meininki sai minut pienen harhailun jälkeen palauttamaan uskoni rockmusiikin tulevaisuuteen. Uskon, että nämä nuoret miehet tullaan vielä näkemään jossain soittohommissa myöhemminkin.

Seuraava illan kohokohta oli tietenkin karvanaaman kupeiden hedelmän ja kumppaneiden esitys. Bändin nimi oli Kipinä ja he olivat valinneet ohjelmistoon, itsekin nuorempaa ikäpolvea edustavan artistin, Robinin biisin: Onnellinen. Laulajana toimi yksi koulun opettajista. Karvanaaman jälkikasvu oli perkussionistina ja soitti tamburiinia. Bändissä oli siis perkussionisti, rumpali, kosketinsoittaja, kitaristi ja basisti. Koko orkesteri oli hyvin keskittynyt soittamiseen ja soitto sujuikin mallikkaasti. Näki että esitystä on treenattu tosissaan. Itse kuvasin videokuvaa showsta, mutta ehdin kuitenkin sen verran tarkkailla ympäristöäni, että näin miten molemmat perkussionistin vanhemmat pakahtuivat ylpeydestä ja ainakin karvanaaman silmäkulmassa kimalteli merkkejä liikutuksesta. Mielenkiinnolla odotan millainen tulevaisuus pienellä perkussionisti/rumpalilla tulee musiikin parissa olemaan. Ainakin meillä kotona olevia sähkörumpuja pieni mies hakeutuu tamppailemaan usein meillä ollessaan. Jälkikäteen kuultiin, että esitys"vähän jännitti", mutta sehän kuuluu asiaan. Oli upeaa olla todistamassa tätä ihka ekaa keikkaa.

Kolmas mainitsemisen arvoinen esitys oli biisillä: Teuvo maanteiden kuningas iltaan osallistuneen Muurin puolesta -nimisen kokoonpanon esitys. Bändin nimi liittyy kertoman mukaan U.S.A:n nykyiseen presidenttiin ja tämä näyttäytyy mielessäni ehkä jopa hieman kyseenalaisena seikkana …hieman …kyseenalaisena. No, oli bändin poikien poliittinen suuntautuminen sitten mikä tahansa, niin ainakin bändissä solistina toiminut opettaja osasi hoitaa viihdyttämisen. Kaikkihan me tiedämme mistä edellä mainittu laulu kertoo ja myös sen, että ojan pohjalla oksennettiin ruumiinnesteitä ja itkettiin. Konsertissa oli ,sekä soittamassa että katsomossa, aika paljon tosi nuortakin yleisöä ja tarkoituksena ei varmasti ollut aiheuttaa näille järkytystä tai painajaisia, joten opettaja oli nokkelasti korjaillut sanoitusta hieman. Hän lauloi: ”Ojan pohjalla hampaita sylkiessäni katselin merta ja itkin.” Tämä aiheutti aikuisyleisössä kollektiivisen naurunremakan. Pienimmät pallopäät eivät edes hoksanneet mikä iski ja tuskin jäivät asiaa sen enempää miettimäänkään. Minusta tämä oli hauskaa. Junttia on helppo huvittaa.

Ilta päättyi kaikkien illan aikana lavalla nähtyjen esiintyjien yhteisnumeroon, joka oli Don Huonot –yhtyeen tunnetuksi tekemä biisi: Hyvää yötä ja huomenta. Pieni tamburiininsoittaja jäi hieman piiloon pidempien soittajien ja laulajien taa, mutta kun nousin katsomossa tarpeeksi korkealle, niin sain taas kuvattua sukulaisten iloksi (ja tulevaisuudessa varmaan itse tamburiininsoittajan kauhuksi) videon esityksestä.

Illan ohjelman loputtua päässä soi Don Huonot, mutta fiilis oli iloinen. Rockmusiikilla on toivoa ja mikä tärkeintä, tulevaisuus.