Helsingin pimeät päivät, toinen osa.

Lauantaiaamuna herätyskello soi klo: 06.00. Ranskalaisten oli päästävä lentokentälle ja Karvanaama lähti viemään. Itse nukuin vielä pari tuntia ja raahauduin sitten odottamalleni aamiaiselle. Kaltaiselleni ituhipille hotelli Arthurin aamiainen ei tarjonnut mullistavia kokemuksia tai iloisia yllätyksiä, mutta en nähnyt nälkääkään. Aamiaistila oli tilava, joten minun ei tarvinnut tunkea kenenkään tuntemattoman kanssa kiusaantumaan aamiaispöytään. 

Hitaan aamupäivän jälkeen, jo lähempänä iltapäivää, kävin keskustassa tapaamassa edellisen illan seuruetta ja kuulostelemassa heidän päiväsuunnitelmiaan. Itselläni oli suunnitelmissa piipahtaa Vegekaupassa Hämeentiellä. Edellisenä iltana Nosturissa Lahtelaisen The Clinic lävistys- ja tatuointipajan pääjehu oli minulle kyseistä kauppaa suositellut. Hyppäsin siis metroon ja köröttelin Sörnäisten asemalle. Piipahdin ostoksilla Vegekaupassa ja viereisessä Punnitse & Säästä -myymälässä. Lävistysmestari oli oikeassa, löysin sitä mitä etsinkin ja uskoin lähistöltä löytyvän myös edellisenä iltana mieleeni kummittelemaan jäänyttä kotimaista lager-olutta...

Jalat kuljettivatkin minut kuin itsestään Majava Baariin. Pääsin juuri ja juuri tiskille saakka, kun paikansin, vasemman käteni osoittamasta suunnasta, edellisenä kesänä hotelli Kimmelin karaokessa tapaamani laulumaestron ystävineen. Minut toivotettiin tervetulleeksi seuraan. Olut maistuikin yllättävän hyvältä ja seura oli fiksua, joten viivähdin Majavassa tovin jos toisenkin. Aika on kuitenkin armoton ja tarkoitus oli ehtiä vielä tapaamiseen erään suunnistus- ja sienestys –kaverini kanssa ennen Memoriamin ja Entombed A.D:n keikkoja. Kiirehdin siis hotellin kautta On The Rocksin terassille. Niin kävi, että hyvä seura ja juomat tempasivat mukaansa, ja ennen kuin huomasinkaan, oli jo kiire siirtyä Nosturiin. Tarina kertoo, että Other records - distron tiskin takana saapumiseni oli pistetty merkille. Olin ilmeisesti osannut tehdä näyttävän sisääntulon. Tämän olisin itsekin halunnut nähdä, mutta eipä siitä sen enempää.

Kiiruhdin yläkertaan, jossa Memoriam jo soitti. Oli ilo huomata että paikalle oli saapunut edelliseen iltaan verrattuna paljon enemmän väkeä. Olin etukäteen kuullut miten mukavia tyyppejä koko Memoriamin porukka on ja se tunne välittyi lavaltakin. Laulaja Karl Willetts hymyili leveästi koko ajan. Settilistasta löytyi pari Bolt Throwerin biisiä ja oli mukana ihan uutta Memoriam-materiaaliakin. Kovin yksityiskohtaista kerrottavaa minulla ei keikasta ole, mutta tykkäsin kyllä meiningistä paljon.

Memoriam (Kuva: Suoihminen)

Seuraavana vuorossa oli lauantain pääesiintyjä ja eniten odottamani porukka, eli Entombed A.D. Muutkin olivat silmin nähden odottaneet tätä orkesteria. Odotus palkittiin avokätisesti. Bändi soitti varsinaisen Entombedin materiaalia paljon, vaikka kyseessä olikin A.D. keikka. Eipä kyllä haitannut yhtään. Left hand path -biisi sai tietenkin yleisön hullaantumaan ja minut siinä mukana. Tällä kertaa bändi muuten omisti kappaleen Dark Days Of Helsinki-tapahtuman pääpromoottorille. Mieleeni on tatuoitunut myös LG Petrovin lausumana, selvällä suomen kielellä, lause: ”No niin!”

Entombed A.D.

Keikkojen jälkeisessä maniassa pidin vielä ilmeisen hyvänä ideana lähteä johonkin kapakkaan The Clinicin lävistysmestarin seurueen kanssa. Vaikka seura olikin hyvää, minulle iski päänsärky ja väsymys ennen kun kerkesin olutta tilata (?). Taksilla siis hotellille sammumaan ja aamulla en edes havahtunut, kun Karvanaama oli noussut aamiaiselle ja lähtenyt viemään Entombed A.D:n herroja lentokentälle. Omalta kohdaltani aamiainen jäi sunnuntaina väliin, ei edes haaveeksi. Ei vaan pystynyt.

Huoneen luovuttamisen jälkeen meillä oli runsaasti luppoaikaa. Memoriam piti viedä vielä lentokentälle, mutta vasta myöhään iltapäivällä. Aurinko paistoi ja raitis ilma houkutteli kummasti. Päätimme siis mennä tervehtimään vainajia ja lähdimme Hietaniemen hautausmaalle käyskentelemään. Mietin, että kummallinen paikka mennä turistina pyörimään, mutta koin ihan aitoa kunnioituksen ja arvostuksen tunnetta muun muassa Mika Waltarin haudalla. Ollaan me ihmiset outoja. 

Ruokahalunikin heräsi raittiissa ilmassa ja hautausmaaretken jälkeen kävimme syömässä Friends & brgrs:ssa (haluatko ostaa vokaalin?). Ruoka oli hyvää, mutta annokset harmillisen pieniä. Oli kai tarkoitus, että vatsa täytetään virvoitusjuomilla, joita sai hakea hanasta niin paljon kuin halusi. Aikaa oli vielä, joten kävimme, Mika Waltari –hengessä, katsomassa myös Komisario Palmun kotitaloa ennen kun kurvasimme noutamaan Memoriamin herrasmiehet hotelliltaan.

Olin kieltämättä aika hiljaista fanityttöä siinä vaiheessa, kun bändi kapusi autoon. Heput olivat kuitenkin niin mukavia ja kohteliaita, että ei tarvinnut jännittää kovin kauaa. Ihania tyyppejä. Lentokentällä Karl Willets halasi Karvanaamaa pitkään ja kertoi miten hieno ihminen tämä on. Katsoin Karvanaamaa ja ajattelin, että ”tuota en pese tämän jälkeen enää ikinä”

Koko viikonlopulle annan arvosanan: 8/10. Kaksi pistettä puuttuu ihan vaan kostoksi ja opetukseksi itselleni, koska missasin lauantailta kolme bändiä sen vuoksi, että istuin mieluummin kapakassa. Vallenfyren Gregor Mackintosh oli nimittäin väärässä. Kyllä suomalaisella lagerilla kännin saa aikaiseksi.