Helsingin pimeät päivät, ensimmäinen osa.

Viime viikonloppu tuli vietettyä Helsingissä. Kahtena iltana peräkkäin oli nimittäin tarjolla deathia, bläkkistä ja doomia Dark Days Of Helsinki -festivaaleilla ja kyllähän näillä herkuilla meikäläisen liikahtamaan saa. Karvanaama oli myös mukana menossa, totta kai, mutta näimme viikonlopun aikana toisiamme lähinnä ohimennen. Karviksen tehtävänä oli jeesailla ruotsalaisen keikkajärjestäjän, DVI Swedenin, heppuja ja muun muassa toimia kuskina ulkomaan esiintyjille.

Karvanaama oli siis lähtenyt reissulle jo perjantaina aamusta. Itse lähdin matkaan bussilla perjantaina iltapäivällä ja hyödynsin löytämäni Matkahuollon nettitarjouksen. Viikon päätteeksi olin arkivelvoitteiden uuvuttama ja matka Lahdesta Kamppiin hurahti nukkuen, korvalaput korvilla pauhaten ja kuola poskella valuen. Kampista raahauduin viikonlopun majoitusliikkeenä toimivaan hotelli Arthuriin. Taivallustani helpotti huomattavasti se, että olin onnistunut pakkaamaan suurimman osan kamoistani jo aamulla ja sain ne lykättyä Karvanaaman ja lainapakun kyytiin. Saapuessani hotellille koin iloisen yllätyksen, kun saimme huoneen aivan ylimmästä kerroksesta ja huoneet siellä olivat ilmeisen uusia. Huone oli tosi siisti ja maisema huoneesta aukesi Helsingin kattojen ylle. Minibaari oli sen verran tilava, että kipaisin vielä lähikaupasta pientä juotavaa ja purtavaa. Keski-ikäisenä ja keskiluokkaisena ihmisenä en nimittäin suostu turvautumaan minibaarin tarjontaan kuin äärimmäisessä tilanteessa (hirveässä jurrissa, keskellä yötä). Omat eväät on pro hommia.

Hotellilla yritin vähän raikastaa olemustani ja sen jälkeen suuntasin kohti viikonlopun keikkapaikkaa, Nosturia. Pakko tässä vaiheessa kehua HSL:n mobiilipalvelua, josta pystyy nykyään ostamaan myös vuorokausilippuja. Todella kätevää ja helppoa. Hyvä. Raitiovaunulla siis sujahdin Nosturin suuntaan, mutta aikataulu oli tiukka. Tarkoitus oli ehtiä illan avanneen Kyyn keikalle. Lämmin ilta ja juoksuaskeleet raitiovaunupysäkiltä saivat dödön pettämään ja päästessäni mestoille oli tunnelma jo kuuma ja hikinen. Bongasin myös Karvanaaman heti sisälle tullessani. Hän hengaili Other recordsin ja Ruotsalaisen TPL recordsin distrojen tuntumassa silmin nähden sormet syyhyten levy- ja paitatarjonnan ristitulessa. 

Kyy aloitteli jo settiään päästessämme yläkertaan. Paikalle oli päätynyt tässä vaiheessa iltaa muutamia kymmeniä ihmisiä ja päät nyökkäilivät musiikin tahdissa. Olen nähnyt Kyyn kerran aikaisemmin pari vuotta sitten Rooster deathfesteillä Lahden Torvessa ja tykästyin jo silloin bändiin. Oli mukava huomata, että homma toimi vähän isommallakin lavalla hyvin. Ikävä kyllä, aivan keikan loppuun saakka en pystynyt olemaan aloillani, koska olisin sulanut. Livahdin alakertaan ja ulos vilvoittelemaan. Paikalle tuli tässä vaiheessa myös pari entistä työkaveria Lahdesta ja toisen heistä veli. Kapusimme takaisin yläkertaan vain todetaksemme, että Kyy lopetti juuri keikkansa. Harmi, olisin mielelläni kuunnellut enemmänkin.

Kyy. (Kuva: Suoihminen)

Illan toisena bändinä soitti Lahtelainen pitkän linjan death metal pumppu: Necropsy. Bändi oli erittäin vakuuttavassa iskussa ja hieman harmitti, ettei paikalle ollut vaivautunut enempää väkeä. Paikalla ollut yleisö kyllä tuntui tykkäävän ja etenkin laulaja Teron vähäeleiseen tyyliin lausutut välispiikit aiheuttivat tunnelman hyväntahtoista lämpenemistä ja hörähtelyä muutamaankin kertaan. Jossain vaiheessa oli pientä teknistä ongelmaa, mutta ne korjaantuivat nopeasti ja soitto jatkui entistä kovempana. Rumpali Hannu näytti punaisessa valossa jonkinlaiselta valtavalta paholaishahmolta, joka riehui settinsä takana pitelemättömästi. Vain sarvet puuttuivat. Äänipöydästä kuului jossain vaiheessa lause: ”noi kitarat on tosi kovalla”. Bändiltä kuultiin myös yksi ihan uusi biisi. Laulaja Teron mukaan ”niin vitun uus biisi, ettei sillä oo ees vielä nimeä”. Oli tai ei, niin homma toimi ja minä nautin täysin siemauksin. Viihdyin, nyökkäilin ja hymyilin.

Necropsy. (Kuva: Suoihminen)

Kolmantena vuorossa oli ruotsalainen IXXI. Bändi oli miettinyt etukäteen todella tarkkaan jokaisen manööverin ja kokonaisuus tuntui tarkkaan ohjelmoidulta. Necropsyn jälkeen IXXI tuntui jopa hieman liian loppuun mietityltä. Meno oli kuitenkin ihan reipasta. Eräs keskustelumme ex-työkaverin kanssa eteni niin, että totesin musiikin jäävän itselleni vähän liian kliiniseksi, johon ex-kollega heitti, että: "joo mutta musiikkihan kuulostaa heti paremmalta, kun ei katso bändiä". Hän oli kyllä oikeassa. Emme malttaneet kuitenkaan tuijotella seinää koko aikaa ja piipahdimmekin seurueen kanssa alakertaan. Budjettisyistä ihailin jälleen distrojen tarjontaa vain kaukaa, vaikka silmiini osui valikoimista monta helmeä. 

IXXI (Kuva: Suoihminen)

Illan toiseksi viimeinen esiintyjä, Ranskalainen Cult Of Occult, ei ollut hillittyä eikä vaisua. Bändi saapui lavalle mustissa huppareissaan puhkuen uhmaa ja asennetta. Tempo oli hidas ja ihanan raskas.  Mukana ei ollut turhia välispiikkejä eikä yleisön kosiskelua. Voin sanoa, että bändin doomahtava meininki oli kyllä miu mau mukkaa. Jäin vain miettimään, että laskikohan kukaan miten monta kaljaa bändin kitaristi ja laulaja joivat keikan aikana? Hyvään tahtiin ainakin tyhjiä kaljatölkkejä singahti lavalta, bändin toimesta, kohti yleisöä. Yleisöä oli sen verran vähän, että suurin osa tölkeistä kopsahti lattialle, mutta jonkun yksittäisen epäonnekkaan kaverin pää oli suoraan kulkureitillä ja yksi tölkeistä kapsahti häntä keskelle kupolia. Ilmeisesti bändi sai tämän anteeksi, koska tölkin päähänsä saanut kaveri näytti diggailevan keikasta silti.

Cult Of Occult (Kuva: Suoihminen)

Ilta sujui omalta osaltani ilman alkoholijuomia koska viikon univelan jälkeinen väsymystilani vastasi noin promillen humalaa, mutta vielä illan viimeinen orkesteri oli näkemättä. Vallenfyreä olin odottanut kovasti, vaikka itselleni kyseinen orkesteri ei ole ollut entuudestaan mikään suosikki tai edes kovin tuttu. Olen kuitenkin utelias ja monet ihan fiksutkin tyypit bändiä ovat tykkäilleet. Halusin siis omin silmin nähdä mistä on kysymys. Kyllä on myönnettävä, että meno maistui. Laulaja Gregor Mackintosh otti tilan haltuun ja toimi kuin seremoniamestarina alusta alkaen. Laulaja osoittautui juttumieheksi ja välispiikeissä hän haukkui vuoroperään niin suomalaisen lager-oluen, kaikki uskonnot kuin gulassikeitonkin. Yleisöstä löytyi väliin huutelijoita, joiden kanssa laulaja mielellään (?) vaihtoi myös muutaman sanan.  Encoreita ei kuultu, koska eivät kuulemma kuulu bändin repertuaariin. Keikan päätteeksi totesin mielessäni, että sivistyksessäni amottavien aukkojen osalta ilta oli tarjonnut täytettä.

Vallenfyre (Kuva: Suoihminen)

Ohjelman loputtua olin jo jaksamiseni rajamailla ja valmista kauraa painajaisten pariin. Pääsin parahultaisesti hyppäämään Karvanaaman kyytiin samalla kun hän kuskasi Cult Of Occultin hotellille. Autossa nuo lavalla murjottaneet kaverit olivat hyvinkin suulaita ja iloisissa tunnelmissa. Eivät heitelleet enää meitä tölkeilläkään. Jes, bonus. Hotellille päästyämme toivotin kavereille hyvät yöt ja kipitin suoraan omaan huoneeseen odottelemaan vielä ajoon lähtenyttä Karvanaamaa. En jäänyt katsomaan, miten ranskalaiset juhlivat. Tarinan mukaan herrojen yöunet olivatkin jääneet vähäisiksi. Kun Karvanaama saapui, ehdimme vielä kysellä viimeisimmät kuulumiset männä viikolta ja kuluneelta illalta. Kun lopulta suljin silmäni, mielessäni siinsi seuraavan aamun aamupala ja toisaalta mietin, että ei suomalaisessa lagerissa oikeastaan mitään vikaa ole...