Pirunsarvia ja kiipeilypuiston kauhuja

Viime perjantaina vanhenin (ja aion edelleen käydä festareilla). Saimme Karvanaaman kanssa jo vuosi sitten veljeltäni ja hänen avovaimoltaan lahjaksi vapaaliput Helsingin Mustikkamaalla sijaitsevaan kiipeilypuisto Korkeeseen ja lauantaina oli aika lunastaa liput. Helsinkiin oli viikonloppuna muutenkin asiaa, sillä sunnuntaina Tavastialla esiintyi psykedeelisen okkultismirockin äiti, jo 60-luvulla perustettu, Coven. Bändissä ei toki ole enää muita alkuperäisiä jäseniä, kuin upea keulakuvansa, metalligoottikuningatar, laulaja Esther ”Jinx” Dawson, mutta Jinx on sen verran legendaarinen hahmo psykedeelisen rockin historiassa, että oli aivan pakko päästä näkemään hänen edustamaansa taidetta ihan elävässä elämässä. Täytyy sanoa, että en uskonut ikinä näkeväni bändiä livenä enkä uskaltanut siitä edes haaveilla, mutta välillä elämä yllättää. Ensimmäistä kertaa bändi esiintyi Euroopassa muuten Roadburn -festivaaleilla vasta keväällä 2017.

Elämä yllätti minut myös kiipeilypuistossa lauantaina ja olin jo parin radan, muutaman ylimääräisen adrenaliiniryöpsähdyksen ja muutaman ”ai herran jestas” –huudahduksen jälkeen valmis luovuttamaan. Karvanaama ja velipoikani olivat kiipeilystä sen sijaan innoissaan ja viivähdimmekin puistossa hyvän tovin. Kiipeilyn jälkeen maistui hyvä ruoka, juoma ja leppoisa jutustelu. Vietimmekin lauantain ja sunnuntain välisen yön veljeni ja hänen avovaimonsa luona. Sunnuntaina sydämenlyöntini olivat jo tasaantuneet kiipeilyn jäljiltä ja valmistauduimme illan keikkaan pyörähtämällä sekä Vallilan Konepaja-alueella että Dallapénpuistossa kirppiksillä. Löytöinä tarttui mukaan muun muassa George Orwellin ”Eläinten vallankumous” -kirja, Ed Woodin elämänkerta sekä Hammer Horrorin ”Dracula: Prince of darkness” –leffa. Ostelun jälkeen nautimme hyvät sapuskat Döner Harjussa. Tavastialle tähtäsimme heti seitsemäksi, ovien avautumisen aikaan, koska merkkaritiskissä oli myynnissä muun muassa rajattu painos signeerattuja Witchcraft destroys minds & reaps souls lp-levyjä. Mukaamme lähti siis levy ja kaksi t-paitaa. Hihamerkkikin olisi kelvannut, mutta 10€:n hinta perus hihamerkistä tuntui hitusen tyyriiltä.

Ennen Covenia soitti paikallinen nuorten miesten kokoonpano, Blue eyed sons. En ollut aiemmin kuullut bändistä, mutta nopea vilkaisu atk:hon kertoi, että keikkailua ja biisien tekoa on harrastettu viime vuosina enenevissä määrin ja bändi on huomattu.  Covenin lämppäriksi bändi ei ollut eksynyt vahingossa, sillä materiaalissa on kuultavissa paljon vaikutteita 60-70 –luvun heavysta- ja psykedeelisestä rockista. Esikuvat on kuunneltu ja myös visuaalisesti tutkittu tarkkaan. Rumpali teki eniten vaikutuksen soitollaan, mutta kitaristi ja basisti eivät jääneet ollenkaan varjoon. Solisti oli vaaleine kiharoineen kuin pieni kopio Robert Plantista, maneereja myöten. Kyseisen nuoren herran lauluääni olikin teknisesti kohdallaan ja asenne oli kuin kovemmallakin rokkikukolla. Se oli samaan aikaan viihdyttävää, sympaattista ja käänsi suupielet tahattomaan hymyyn, mutta ymmärrän, että jotakuta saattaa ison rokkijumalan elkeet, vielä suhteellisen tuntemattoman orkesterin solistissa, hieman ärsyttääkin. Kuin pisteenä i:n päälle ja paksuna alleviivauksena, bändi soitti keikkansa päätteeksi vielä Led Zeppelinin ”Immigrant songin”. Vaikea biisi, josta bändi selvisi kuivin jaloin. Uskon, että mikäli orkesterin meininki säilyy hyvänä, eivätkä egot ja taiteelliset näkemykset ala törmäillä liiaksi, voi näistä kavereista kuulla tulevaisuudessa paljon lisää.

Blue Eyed Sons

Mutta illan kruununa keikkui itseoikeutetusti Coven ja Jinx Dawson. Keikan aluksi huppupäiset hahmot kantoivat lavalle kankaalla peitetyn korkean pömpelin, joka sittemmin paljastui ruumisarkuksi. Lopulta huppupäät saattelivat ruumisarkusta ulos, itsekin hupulla päänsä ja kasvonsa peittäneen, bändin keulakuvan ja ainoan alkuperäisjäsenen, Jinx Dawsonin. Sitten huppupäät siirtyivät soittimiensa ääreen. Bändi oli paikalla. Oli selvää, että nyt meininki on mustaa, maagista ja Saatanallista. 

Coven

Illan aloittikin Witchcraft destroys minds & reaps souls –levyn lopussa oleva Satanic Mass, jossa kuulemma käytettiin rockmusiikin historiassa ensimmäistä kertaa lausahdusta: ”Ave Satanas”. Nykyään Saatanaa Hailataan tiettyjen musiikkityylien teoksissa alvariinsa. Messun jälkeen Jinx riisui huppunsa, mutta kasvoilla oli edelleen kimalteleva naamio, joka sointui yhteen kimaltelevien käsineiden kanssa. Ehdin jo arvuutella mielessäni, meinaako hän vetää koko keikan naamio kasvoillaan, mutta ei toki. 

Juuri ennen ”Coven in the Charing Cross” –biisiä Jinx riisui naamionsa ja alta paljastui tutut kasvot. Ei siis mitään epämuodostumia tai muuta yllättävää. Naisella on muuten edelleen, 68-vuotiaana, upeat, paksut ja pitkät, vaaleat hiukset. Ääni ei suoraan sanottuna ole enää aivan parhaimmassa tikissä, mutta se ei haitannut yhtään. Bändin hitit, muun muassa ”White witch of Rose Hall” ja ”Wicked Woman”, kuulostivat aivan mahtavilta ja Jinx on todella karismaattinen keulakuva. 

Coven

Yleisö näytti siellä täällä pirunsarvia ja tässäkin asiassa Coven yhtye on ollut edelläkävijänä, nimittäin Witchcraft destroys minds & reaps souls –levyn sisäkansien kuvituksessa 60-luvun lopulta näkyy, nykyisin jo klisheeksi muodostunut, tuttu käsimerkki. Myöhemmin toki muun muassa Gene Simmons on väittänyt elettä omaksi keksinnökseen ja Ronnie James Dio väittänyt isoäitinsä karkottaneen pahuutta samaisella käsiliikkeellä, mutta Coven vetää tässä nyt pisimmän korren. Tällä keikalla sarvien näkyminen oli perusteltua. Lavalla näkyi toki myös pääkallo ja taustalla pyöri aiheeseen sopivaa video- ja muutakin kuvamateriaalia. Keikka oli kaiken kaikkiaan viihdyttävä ja jätti hyvän fiiliksen. Lopuksi bändi asteli vielä lavalle kiittämään yleisöä ja Jinx kertoi, ettei bändillä ole tapana ikinä soitella encoreita. Soittelun sijaan he heittivät kasan hihamerkkejä yleisölle, kumarsivat ja poistuivat paikalta yhtä tyylikkäinä kuin saapuivatkin. Haluaisin olla isona Jinx Dawson.