Lihaa ja kotimaista musiikkia

Viime lauantaina Lahdessa järjestettiin perinteiset Salpausselän talviurheilukisat. Sinne en tietenkään mennyt. Sen sijaan, että olisin mennyt ladun varteen pakkaseen värjöttelemään ja lippua heiluttamaan, menin ravintola Tirraan katsomaan järjestyksessä seitsemänsiä Lihamukin syönnin MM-kisoja. Sain houkuteltua mukaani pari duunikamua, jotka eivät aiemmin olleet kokeneet lihaisaa kisahumua. Kisafiilistä pääsi nostattamaan lauantaina jo puoliltapäivin, kun Lihamuki-äijät aloittivat lihamukien myynnin kaikille lihanhimoisille. Itse halusin myös ajoissa paikalle, koska myynnissä oli lihan lisäksi tällä kertaa meille viherpiiperöille Tamperelaisen Vegem ruokatalon Seitan-kebabia. 

Saavuimme paikalle noin puoli kahdelta iltapäivällä ja mestoilla oli siinä vaiheessa noin 50-60 lihamukin ystävää. Monella oli edessään oma mukillinen tätä Lahtelaista paikallisherkkua. Ensimmäisenä mekin puskimme suoraan ruoanmyyntitiskiä kohti hakemaan evästä ja juomatiskiltä vielä juomat palan painikkeeksi. Vegemin Seitan-kebab on kyllä aivan täydellisyyttä hipovaa kamaa. Koostumus ja mausteet miellyttivät. Paikalla mukia kiskoneet karnivorit kertoivat, että myös päivän päätähti, Lihamuki, oli maistuvaa. 

Rikospaikalla

Tapahtuman ympärillä oleva hype on kasvanut vuosi vuodelta. Alun perin kilpailu järjestettiin jo edesmenneessä, legendaarisessa, Rooster Pubissa, mutta koska Rooster on haudattu ja kisa on levinnyt käsiin kuin Jokisen eväät, kisapaikkaa on pitänyt vaihtaa ja yhteistyökumppaniksi on saatu ravintola Tirra. Sponsoreitakin tapahtumalla nykyään jo on. Vegemin lisäksi tapahtumaa sponsoroi tänä vuonna Atria. Yhtenä yhteistyökumppanina on myös paikallinen Seiväs-ruokaravintola. Kuten aitoon urheilutapahtumaan kuuluukin, paikalle oli viime vuoden tapaan hakeutunut muutamien eri medioiden edustajia. Mielenkiintoisin niistä oli tällä kertaa YLE Kioskin herrojen Muckey Night, eli suora nettilähetys kisoista. Juttujaan tekemässä olivat myös Etelä-Suomen Sanomat ja Ilta-Sanomat, oman live-lähetyksensä kanssa. Itse kisa alkoi klo: 15.00 ja kisailemassa oli tällä kertaa viisi lihannälkäistä mukikarpaasia. Yleisöä oli kisan alkaessa pakkautunut Tirraan tuvan täydeltä ja lämpötila oli suorastaan trooppinen.

Muckey Night

Mistä tässä kaikessa siis on kyse? Kisassa on ideana, että jokainen kilpailija saa eteensä kolme 400g pahvimukia täynnä sianlapaa sooseineen. Se, joka ensimmäisen syö koko satsin ja pitää sen sisällään 15minuuttia ilman oksentamista, voittaa. Vuoden 2017 voittajan aika oli reilut 11 minuuttia ja virallinen maailmanennätysaika on ollut 6,34 minuuttia. Tänä vuonna kisa oli erittäin mielenkiintoinen, eikä vähiten siksi, että kisan voittaja oli täysin ylivoimainen ja teki uuden maailmanennätysajan: 4,01 minuuttia. Voittaja vei kiertopalkintona toimivan Lahden Sinisen seinäkellon tänä vuonna Heinolaan. Tämä hieman kirpaisi, koska aiemmat voittajat ovat aina edustaneet Lahtea. Onneksi Heinola ei ole kaukana ja voittaja Jesse Pynnönen oli niin suvereeni, että hänen suorituksensa aiheuttaa vain pelkästään hiljaista kunnioitusta. Ensi vuoden mukikotkat joutuvat koville, jos haluavat päihittää tämän vuoden mestarin. Ensi vuonna kisa muuten laajenee niin, että lihamukisarjan lisäksi kisataan myös vegemukisarjassa. Odotukset vuodelle 2019 ovat siis jo kovat.

Lihamukin syönnin maailmamestari 2018, Jesse Pynnönen

Kisan jälkeen lihahiki alkoi olla pinnassa ja ennen seuraavaa ohjelmanumeroa oli pari tuntia luppoaikaa. Siirryimme hetkeksi pois Tirran pahnoilta duunikaverin luo nauttimaan nachojen, belgialaisten vohveleiden ja mansikkamarmeladin makuiset iltapalat. Iltapalan ja parin drinkin lomassa maistoimme myös pienet näkäräiset bambuviinaa. Se oli varmasti ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun maistan kyseistä lientä. Kokemus se oli kuitenkin ja kiitos siitä kollegalle.

Kokemus

Suoritimme vielä vahvan paluun Tirraan, koska lihamukikisojen jälkihuumassa paikalle oli saatu esiintymään the one and only: Mikko Alatalo. Mies, jonka moni muistaa vain Känkkäränkästä tai nykyään politiikasta. Itselleni Mikko edustaa kuitenkin palaa Suomirockin historiasta ja hänen tuotannostaan löytyy muutakin kuin Poppalooraa. Omista Mikko-suosikeistani illan aikana kuultiin ainakin Hengitä sisko, Syli ja Hymyilee kuin lapsi. Myös pieni yllätys koettiin, kun ohjelmistosta löytyi Black Sabbath -tuotantoa ja mikäpä muu, kuin Paranoid. Sanat oli käännetty härmäksi, tietenkin, mutta biisivalinta ilahdutti itseni lisäksi silminnähden muitakin. Kuten ilahdutti myös vanha Coitus Int-klassikko Panomies. Epäilijöille sanoisinkin, että tutustukaa vaikkapa kyseisen Coitus Int-yhtyeen Love Records -tuotoksiin ja unohtakaa Puuhamaa -mainosjinglet. No, tulivathan ne perus Känkkäränkätkin tietysti lauantaina, mutta yleisölle pitää tarjota sitä mitä yleisö haluaa…kai? Se hieman harmitti, että mies, kitara, taustanauha ja oma miksaaja –kombolla paikalle saapunut ”senaattori” esitti biiseistä vain ikään kuin potpuri-henkeen tehtyjä, lyhennettyjä, versioita. Ehkäpä lihamukikisan uuvuttama yleisö oli kuitenkin ihan tyytyväinen kompaktiin settiin?

Mikko "Senaattori" Alatalo

Päivä ja ilta eivät ihme kyllä olleet vielä saavuttaneet kliimaksiaan ja lähdimme seurueen kanssa kohti Mössöä, eli erästä paikallista keikkaravintolaa. Nappasin muuten vakkariseuralaiseni, Karvanaaman, tässä vaiheessa Tirrasta matkaan. Mössö kuulostaa varmasti epäilyttävältä ulkopaikkakuntalaisen mielestä eli lienee paikallaan selvittää nimen etymologiaa hieman. Paikka on saanut nimensä aiemman toimipaikkansa kohdalla ennen vanhaan toimineen huoltoaseman, Möysän Esson, lempinimen mukaisesti. Mössö toimi ravintolana ja huoltoasemana jonkin aikaa päällekkäinkin, mutta kun huoltoasematoiminta piti maaperän pelastamiseksi lopettaa, jatkui ravintolatoiminta vielä hyvän aikaa samalla paikalla. Nykyisessä toimipaikassa, Lahden keskustassa, järjestettiin lauantaina Salppurin kisojen hengessä "kisadisco", jonne oli ihmisiä tanssittamaan saatu aina ihana: Martti Servo & Napander -yhtye. UFO tarjosi kaakaon -kappale lämmitti minttukaakaon kyllästämät kisavieraat heti. Meininki oli riemukas niin lavalla kuin lavan ulkopuolellakin ja "pipopäitä" saapui koko ajan paikalle lisää.  Yhtye soitti kaksi erillistä settiä. Me kuuntelimme vain ensimmäisen, jotta ehdimme vielä paikallisbussilla, eli linkulla, kotiin. 

Martti Servo & Napander

Ajoitus oli tärkeä, koska kisaviikonlopun takia taksijonot olisivat olleet infernaaliset ja pakkasyönä taksijonossa seisoskelu ei varsinaisesti houkutellut kokemuksena. Kotona olimmekin siis jo hyvissä ajoin ennen puolta yötä. Ihanasti keski-ikäistä irrottelua, 5/5.