Turku, ensimmäinen osa: DBTL

Tänä viikonloppuna olisi ollut vaikka mitä tapahtumaa pitkin Suomea, mutta useastakin syystä nuo tapahtumat jäivät minun osaltani väliin. Sen verran otimme meidän porukalla osaa, että piipahdimme karvanaaman, hänen jälkikasvunsa, puudelimme ja tyhjien lompakkojemme kanssa Putiikit pihalla -tapahtumassa, joka oli osa tänä viikonloppuna kotikaupungissa järjestettäviä Kaupungin Äänet -festivaaleja. Tapahtuma oli niin kiva, että olisin mielelläni jäänyt istumaan pidemmäksikin aikaa ja nauttimaan Torikauppa Pupun houkuttelevista mansikkamargaritoista. Miksei yksi Kaupungin äänet pils olutkin olisi maistunut. Kotona on kuitenkin hyvä olla ja joka tapauksessa edellinen viikonloppu vierähti Turussa monenlaisesta musiikillisesta kokemuksesta nauttien. Tänä viikonloppuna onkin ollut hyvä muistella edellisen viikonlopun edesottamuksia.

Heinäkuun viimeisenä lauantaina automme keula suuntasi siis Turkuun. Syy Turkuun menolle oli alun perin sunnuntainen Tau Cross -yhtyeen keikka. Otin tietysti etukäteen selville mitä Turussa tapahtuisi lauantaina ja silmäni osuivat DBTL -tapahtuman nettisivuille. Kyseessä oli tapahtuman 30. juhlavuosi ja festivaalin viimeisenä päivänä esiintymässä oli mm. Paula Koivuniemi ja innostuin täydellisesti. Kaivannee selitystä: Sydämessäni on aina ollut joku kummallinen, pimeä ja outo lokero, johon Paula Koivuniemi on onnistunut käpertymään lähtemättömästi. Hänen musiikillinen tuotantonsa ei ehkä viipyile levylautasellani, mutta hän on kiehtova persoona ja olen aina halunnut nähdä hänet livenä. Karvanaaman houkutteleminen mukaan DBTL -festivaaleille näillä perusteilla ei ollut helpoin tehtävä, mutta sain kuin sainkin hänet innos….no en innostumaan, mutta mukaan kuitenkin.

Matka Turkuun sujahti todella vaivattomasti mm. Napalm Deathia ja Eaglesia kuunnellen ja perillä kirjauduimme majoituspaikkaamme, joka oli tällä kertaa Centro Hotel Turku Yliopistonkadulla. Huoneeseen päästyämme totesimme sen kelvolliseksi. Huone ei ehkä ollut ihan tältä vuosituhannelta, mutta oli melko suuri ja kylpyhuone oli remontoitu tyylikkääksi. Suuri kulmasohva suorastaan kutsui istahtamaan ja avaamaan oluen. Karvanaama otti sohvan kutsun vastaan sillä välin kun minä aloitin ehostuksen ja vaatevalinnan kanssa pähkäilyn. Pienen kriisin jälkeen vaatteet oli valittu ja naamakin siinä kunnossa, että saatoimme lähteä hiljalleen siirtymään lähemmäs festivaalialuetta. Aikaa oli runsaasti, joten päätimme etsiä jokirannasta jonkun kivan varjoisan paikan, johon istahtaa ihailemaan kaunista Turkua ja aurinkoista heinäkuista alkuiltaa.

Kävi ilmi että kaupungissa oli jos jonkinlaista muutakin tapahtumaa ja porukkaa oli liikkeellä paljon. Oli Europeade -kansanmusiikkijuhlaa ja vaihtoehtomusiikkiin keskittynyttä Ilmiö-festivaalia. Kirjailijat Anna-Leena Härkönen ja Riku Korhonen supattelivat eräällä terassilla kylki kyljessä ja jokirannan laivat olivat täynnä iloista juhlijaa. Löysimme lopulta hyvän paikan johon istahdimme. Sattumalta seuraamme liittyi oluen ajaksi eräs nuori Turkulainen Hardcorepunkkari, jonka karvanaama tunsi entuudestaan. Aika suorastaan lensi mukavia rupatellessa ja pian oli jo aika siirtyä kohti DBTL –festivaalin tapahtumapaikkana toimivaa urheilupuistoa. 

Lähestyessämme festivaalialuetta tuli viimeistään selväksi, että emme pukeutumisen tai musiikkimaun puolesta todellakaan olleet saapuneet meille tyypilliseen tapahtumaan. Olimme kuin Addams Family Espoolaisen perheen pihajuhlissa. Muutenkin festivaali nykymuodossaan on kaukana siitä, mitä se on aiemmin ollut. Kun saavuimme alueelle oli päälavalla jo aloittanut illan ensimmäinen esiintyjä: Neljä Ruusua. Lähestyimme lavaa ja aistimme tunnelmaa. Alla oli siisti tekonurmi ja ihmiset istuivat puutarhatuoleilla pitkin kenttää siemailemassa viiniä. VIP-alueella, kentän oikealla laidalla, piképaitaiset miehet ja pastellisävyissään hehkuvat naiset nojailivat pystypöytiin ja taputtivat tahtia. Neljä Ruusua oli hyvässä vedossa ja yleisö tuntui nauttivan. 

Neljä Ruusua.

 Jonkin aikaa seurasimme menoa kuivin suin, mutta ennen pitkää oli pakko noutaa janojuomaa. Kostuketta siemaillessamme bongasimme illan ensimmäiset Yö –yhtyeen fanipaidat. Neljä Ruusua tuntui vetoavan yleisöön ja Juppi hippi punkkari -hitti sai hillityn yleisön jopa hieman innostumaan. Päät nyökkäilivät ja nyrkit hakkasivat rytmiä ilmassa. Tutustuimme tässä välissä saniteettitiloihin. Bajamajat olivat siistejä eikä jonoja juurikaan ollut. Käsienpesupaikka on aina kiva asia. Käsipaperitelineetkin löytyivät, mutta paperia niissä ei ollut. Liekö ollut tarkoituskaan olla? Neljän ruusun jälkeen päälavalla oli väliaikaohjelmana jonkinlainen humppaspektaakkeli, jonka seuraaminen jäi itseltäni suuremman kiinnostuksen puutteessa väliin. Vasta, kun päälavan suunnalta alkoi pauhata Rocky -elokuvan tunnussävel, alkoivat aistini heräillä humppakoomasta. 

Paula Koivuniemi asteli vaaleassa asussaan esille ja bändi aloitti soiton. Tunnelma tempasi mukaansa. Bändin soitto oli todella ammattitaitoista ja Paula otti sekä yleisön että bändin huomioon varmoin ottein. Tummat silmät, ruskea tukka ja Kuuntelen Tomppaa alkoivat kuulostaa ihan meneviltä kipaleilta. Meininki lavalla oli paikka paikoin kuin Las Vegasissa. Paula Koivuniemi on raudan luja esiintyjä ja tietää mitä tekee. Keikkakokemus jäi pelkästään plussan puolelle. 

Paula Koivuniemi.

Keikan loputtua päätimme, että siirrymme ennalta sovitusti pois alueelta, sillä halusimme välttää Yö-yhtyeen. Oli harmi, että viimeisenä esiintyjänä ollut Eppu Normaali jäi tällä kertaa väliin, mutta lohdutin itseäni sillä, että näin orkesterin kuitenkin Ilosaarirockin Sulo-klubilla vuonna 2014. Olimme sitä paitsi sopineet tapaamisen erään Lahdessa aikaisemmin asuneen tuttavapariskunnan kanssa, joten meillä oli erittäin hyvä syy poistua paikalta Paula Koivuniemen jälkeen. Riemastuttavaa oli, että matkalla keskustaan, bongasimme ilmeisesti DBTL jatkoklubillakin esiintyneen kaksikon, Ressu Redfordin ja Jussi Rainion, keikkabussin. Mikä olisikaan sen turkulaisempaa? Paitsi ehkä Ike Kanerva?

Valitsimme keskustasta tapaamispaikaksi jo ennestään tutun ja miellyttäväksi havaitun Cosmic comic cafén, josta ilta jatkui mukavan fiiliksen vallitessa kohti Pocket bar –nimistä karaokeravintolaa. Karaokebaarin meininki oli lämmin ja ihmiset tuntuivat oikeasti kuuntelevan kaikkia karaoke-esityksiä. Jokainen esiintyjä sai aplodit ja kannustusta. Ilta vierähti nopeasti hyvässä seurassa valomerkkiin saakka ja karvanaaman kanssa lähdimme etsimään vielä jotain yöruokaa. Kuten seuraavana päivänä kävi ilmi oli meidät bongattu torilta, ohi ajaneesta autosta käsin, mutta meidän kykymme havainnoida ympäristöä oli ollut tässä vaiheessa ilmeisen rajattu. Hotellille olimme kuitenkin löytäneet ja ruoatkin mukaamme saaneet, joten niiltäkin osin ilta oli onnistunut.

Lauantai oli kaiken kaikkiaan onnistunut päivä ja vaikka DBTL ei minusta vakiokävijää saanutkaan, niin olen tyytyväinen, että kävin siellä tänä vuonna kokemassa Paula Koivuniemen yhtyeineen. Sunnuntaina retkemme jatkui, mutta se on jo toinen tarina.