ROADBURN 2019

Aloin raapustaa tätä raporttia siinä vaiheessa, kun kesän ensimmäiset helleaallot pyyhkäisivät yli Suomi-neidon vartalon. Dödö petti niin käsivarren kainalokuopassa kuin hameenhelman uumenissakin. Ja nyt, arvon lukijat, vaikka reissublogia yritänkin kirjoittaa, seuraavakasi tulee henkilökohtainen avautuminen. Pää nimittäin ei helteistä ja kesän ihanuudesta piitannut. Arki veti liikkuvat taakse siinä määrin, että voimat ovat jo jonkin aikaa olleet rajalliset ja tietenkin se jo pitkään orastanut writer’s block iski pahemman kerran päälle. Koko juttu jäi kesken ja odottelemaan parempaa hetkeä. Nyt kesä alkaa olla kääntymässä syksyyn, koitan laahautua eteenpäin päivän kerrallaan ja yritän taas löytää ne asiat, jotka tuottavat iloa. Kirjoittaminen on parhaimmillaan terapiaa sielulle, mutta pahimmillaan hirveää itsensä ruoskimista ja ahdistusta. Yritän siis tehdä tästä itselleni, kuten myös teille lukijoille, mahdollisimman mukavaa ja kasata viikon kestäneestä matkasta kompaktin reissukertomuksen vailla eksakteja yksityiskohtia. Olennainen välittynee ja se riittäköön. Lähdetään siis matkaan:

Hollanti tunnetaan varmasti parhaiten tulppaaneista, tuulimyllyistä, Amsterdamissa kukkivasta kahvilakulttuurista, edellä mainittua kaupunkia halkovista kanaaleista ja koko maata kuvaavasta vapaasta ilmapiiristä. Samaa rentoa tunnelmaa on aistittavissa myös Tilburgissa järjestettävillä Roadburn taide- ja musiikki -festivaaleilla. Monena vuonna olen haaveillut reissusta Tilburgiin festaroimaan ja kuunnellut ihaillen kavereiden reissutarinoita. Käytimme siis viime vuoden veronpalautukset viisaasti ja saattoipa siinä Visakin hieman vingahtaa. Liput ostettiin siis jo hyvissä ajoin viime vuoden puolella ja lennotkin varattiin mahdollisimman ajoissa ennen matkaa.

Matkaporukassamme oli toissa kevään Lontoon Desertfesteiltä tuttuja doomikavereita. Minun ja Karvanaaman lisäksi matkaan lähtivät Slug Mammoth-yhtyeen kitaristi, rumpali ja bassotaiteilija, joka muuten tarjoilee matalat taajuudet myös Holy Life-bändin riveissä. Ennen reissua oli tiedossa, että tällä porukalla homma toimii ja kivaa on, mutta viimeistään nyt tuli selväksi, että kasassa oli ihan dreamteam mitkä matkustamiseen tulee. Tällä porukalla on varmasti tiedossa vielä runsaasti muitakin seikkailuja!

Me Karvanaaman kanssa lensimme KLM:n lennolla Amsterdamiin, josta hyppäsimme suoraan junaan ja yhden vaihdon jälkeen olimme Tilburgissa. Luin jostain etukäteen, että Hollannin junasysteemi on hankala, mutta paskat. Liput saimme ostettua kätevästi automaatista, opastenäytöistä katsoimme aikataulut ja pääsimme mutkattomasti määränpäähän. Paikallisella ”VR:llä” on hyvät nettisivut, josta saa kaiken tarvittavan infon lipun hinnoista aikatauluihin ja tiedotteet myöhästymisistä tulivat reaaliajassa kännykkään. Muu porukka oli lähtenyt jo edellisenä iltana paikalle, tarkoituksenaan viettää syntinen yö Amsterdamissa ja jatkaa siitä seuraavana aamuna kohteeseen. Tämä ei kuulemma mennyt ihan niin kuin elokuvissa ja syntinen yö Damissa vaihtui epämukavaan ja vähäuniseen yöhön lentokentällä, seuraavana päivänä väsyneeseen vaelteluun pitkin kaupunkia ja raskaisiin askeliin kohti majoituspaikkaa. Tosin siinä vaiheessa, kun me Karvanaaman kanssa pääsimme majoitukseen maanantai-iltana, oli kohteessa jo leppoisa festaritunnelma päällä.

Majoitus järjestyi Beekse Bergenin safaripuiston liepeillä olevasta jungalow-majoituksesta, josta on matkaa Tilburgin keskustaan noin 10km. Kyseessä on siis mökkikylä / leirintäalue, jonka kupeessa on niin vesipuisto kuin oma ruokakauppakin. Olimme vuokranneet viikoksi käyttöömme kuuden hengen mökin, jossa oli kolme makuuhuonetta, kylpyhuone ja yhdistetty olohuone, keittiö ja ruokailutila. Takapihalla oli myös pieni terassi, jossa saattoi oleskella. Leirinnästä kulki festivaalipäivinä shuttle-bussi Tilburgin keskustaan, aivan festivaalien pääpaikkana toimivan 013-konserttisalin liepeille. Ranneke shuttle-kyytiin maksoi 25e/siivu to-ma väliseksi ajaksi. Majoituspaikasta sai myös lainata fillareita ja kulkihan paikalta keskustaan yleinen bussivuorokin. Taksillakin taitettiin joitain matkoja, mutta takseilla matkustaminen oli kallista ja tuntui, että meitä huijattiin jo ensimmäisellä matkalla Tilburgin keskustasta majoituspaikkaan. Toinen kerta jäi yritykseksi. ”Fool me once, shame on you, fool me twice shame on me”.

Mökin olohuoneesta

Koska mökki oli vuokrattu koko viikoksi, meillä oli hyvin aikaa toipua matkustusväsymyksestä ja sopeutua paikalliseen menoon ennen festivaalien alkua. Mökkikylässä vallitsi tosin melko kansainvälinen ilmapiiri, sillä siellä majoittui festivaaliväkeä joka puolelta maailmaa. Me olimme ensikertalaisia, mutta muut olivat käyneet paikalla jo vuosia ja muodostaneet tiiviin porukan, johon solahdimme mukavasti sekaan. Kaikki tuntuivat tuntevan toisensa ja vuoron perään porukka kokoontui eri mökin terassille päivää paistattelemaan. Villit vesilinnut tepastelivat rohkeasti terrasilta terassille kerjäämään kaakattaen ruokaa ja itse kukin sai olla tarkkana, etteivät ahnaat luontokappaleet vaappuneet avoimista ovista myös sisätiloihin. Me emme lintuja ruokkineet, mutta jotkut mökissämme aiemmin majoittuneet niin olivat selvästi tehneet. Saimme viikon aikana paljon apuja mökkinaapureiltamme muun muassa kahvinsuodatinpussien ja WC-paperin muodossa ja ihan myös käytännön neuvoja siihen, miten kaikki toimii. Erittäin mukavaa majoittumista, erittäin kivan porukan ympäröimänä.

Naapureita ja taustalla kirahvimökkejä

Mökin hintaan kuului myös jokaiselle majoittujalle sisäänpääsylippu safaripuistoon. Myönnän, että kävimme ilmaisen lipun vuoksi mekin safarin kiertämässä, mutta suhtautumiseni eläintarhoihin yleensä on enemmän kielteinen kuin myönteinen. Tuntuu toki oman puistovierailun jälkeen tekopyhältä sanoa niin, mutta ei ole oikein, että vankina elävät eläimet toimivat ihmisten viihdykkeenä. Moni eläintarha muistuttaa, että heidän toimintansa pelastaa useita eläinlajeja sukupuutolta, mutta onko se pelastamista, että eläimet elävät vankeudessa eivätkä välttämättä enää ikinä sopeudu elämään vapaina? En tiedä mikä on totuus Beekse Bergenin safaripuiston asukkien oloista, mutta päällisin puolin kaikki vaikutti niin hyvältä kuin kai voi olla. Eläimet olivat joka tapauksessa aivan kunnioitusta herättävän upeita ja näyttivät hyväkuntoisilta. Oma moraalini sen sijaan on ruma, rappeutunut ja haisee mädälle.

Safaripuiston asukkaita

Alkuviikon mökkeilyn jälkeen oli vielä edessä itse festivaali ja ensimmäisenä festaripäivänä joku duumiporukasta taisi todeta ääneen, että johan tässä tuntuu, kuin olis festareilla jo oltukin. Tapahtumana Roadburn on jo vakiintunut ja vuosien saatossa järjestelyt ovat hioutuneet niin huippuunsa, että kaikki sujui mutkattomasti. Mitään järjetöntä jonottamista ei ollut missään. Turvatarkastukset vetivät jouhevasti. Ruokatarjonta oli monipuolinen ja kaikille löytyi hyvin vaihtoehtoja. Porukassamme oli meidän kasvissyöjien lisäksi myös pihvinpurijoita ja kaikki olimme tyytyväisiä. Eräs kasvissyöjä tosin melkein popsi lihaakin mutta kiitos basistin hoksottimien, suuremmalta katastrofilta vältyttiin. Spontaanin järkytysreaktion seurauksena tosin jotakin pepperonimakkaran paloja saattoi lennähtää tässä ohessa myös basistin päälle. Kiitos siis ja anteeksi… Juomien suhteen valinnan varaa löytyi myös ja oli virkistävää, kun ne kädessä saattoi rauhassa mennä festarialueella paikasta toiseen. Reissulla ihastuin ikihyviksi vahvoihin Stout-oluisiin, joita innostuimme Karvanaaman kanssa maistelemaan kolmantena festivaalipäivänä, kun mikään muu ei enää meinannut maistua. Festivaalialueen lisäksi koko kaupunki huokui tunnelmaa ja ravintoloiden terassit olivat täynnä iloista festarikansaa. Baarikadulla kävelimme melkein päin Sleep- ja High On Fire -miestä, Matt Pikea ja toki kävin moikkaamassa kaveria, kuten vain päihtynyt suomalaisakka voi tehdä. Hän tosin taisi muistaa meikäläisen taannoiselta Ruotsin reissulta Holy Life-orkesterin kanssa…tai ainakin haluan uskoa niin…

Mitä tulee musiikkitarjontaan, niin ohjelmistossa oli valtavasti bändejä ja artisteja ja moni niistä oli sellaisia, joista en ollut ikinä kuulutkaan. Laaja kattaus piti sisällään kuitenkin myös sellaisia bändejä, joita piti ehdottomasti päästä katsomaan. Se, että itseä kiinnostavia akteja oli tarjonnan runsaudesta huolimatta suhteellisen vähän, oli oikeastaan vaan hyvä juttu. Meidän ei tarvinnut juosta paikasta toiseen viimetingassa ja toivoa, että mahdutaan pienempiin saleihin sekaan. Joitakin päällekkäisyyksiä ja huteja toki oli, koska tapahtumassa moni bändi teki varsinaisen setin lisäksi myös yllätyskeikkoja, joka ilmeisesti on tapana Roadburnissa. Karvanaamaa jäi erityisesti harmittamaan, ettei nähty Thou-yhtyeen Misfits-spesiaalikeikkaa, koska saatuamme tästä tiedon, olimme jo shuttle-bussissa matkalla takaisin majoitukseen. Itselleni keikoista mieleenpainuvimmat olivat Triptykon-yhtyeen keikka, jossa soitettiin Triptykonin ja Celtic Frostin klasaribiisit yhdessä Metropole Orkest-sinfoniaorkesterin kanssa aivan upeasti sovitettuina. Toki Sleepin keikat kahtena iltana peräkkäin olivat silkkaa juhlaa ja herkkua, vaikka etukäteen mietityttikin, miten ihmeessä bändillä riittää materiaalia kahteen täysipitkään keikkaan. Melkoista fiilistelyähän keikoilla kuultiinkin varsinaisen biisimateriaalin lomassa. At The Gates oli ilahduttava kokemus ja Morne, jonka yllätyskeikan spottina oli ehta skeittihalli, välitti energiaa väsyneemmällekin juhlijalle. Wrong veti erittäin hikisessä ja pienessä salissa intiimin setin ja kaunisääninen Melissa Nadler esiintyi eteerisenä vanhaan kirkkoon sijoittuneessa konserttisalissa, joka oli kuulemma tänä vuonna viimeistä kertaa yksi Roadburnin venueista. Tapahtuma tarjosi antoisia ja mieleenpainuvia keikkoja siis runsaasti.

013 oli mahtava keikkapaikka

Roadburn oli ihan täydellinen festarikauden avaus. Suosittelen, jos alternatiivimusa ja taidehiippailu napostelee ja tykkäät rennosta menosta. Lipun hinnat saattavat hieman hirvittää, mutta kun lipun on kerran maksanut, niin ei sitä jälkikäteen enää jaksa voivotella. Näitä juttuja varten siellä duunissa kitkutetaan päivästä toiseen. Slug Mammoth-rumpali oli muuten juuri ennen reissua muuttanut uuteen asuntoon ja muutaman päivän festaroinnin jälkeen hän totesi aamupalan yhteydessä, että: ”Mä tajusin just, että oon asunut tässä mökissä nyt pidempään, kuin asunnossani Suomessa”. Hiljaisuuden vallitessa tunsimme varmasti kaikki olomme sillä hetkellä kummallisen kodikkaaksi, ulkoapäin kirahvikuosilla maalatussa, mökissämme. Kiitos vaan lämpimästi retkestä doomikaverit! Kokonaisuutena reissu oli ihan täyttä timanttia ja kokonaisarvosana on puhtaasti 5/5.