Laatoitusta Keravalla


Viime viikonlopun musiikkitarjonta oli jälleen moninaista ympäri Suomen eikä festivaalikausi vielä näytä merkkejä päättymisestä. Flow jäi tänä(kin) vuonna väliin, vaikkakin vuosi vuodelta tapahtuman tarjonta vaikuttaa mielenkiintoisemmalta. Ehkä ensi vuonna? Minun ja Karvanaaman oli sen sijaan tarkoitus tehdä perjantaina täsmäisku Tampereelle Speedmetal Partyyn, mutta jo edellisenä perjantaina alkanut keuhkoihini pesiytynyt kulkutauti piti minut vielä perjantaina toipilaana kotona. Ikävä kyllä minulta jäi siis näkemättä muun muassa Prestige ja Razor. Onneksi Karvanaama sai lippuni kaupattua eteenpäin ja pääsi sentään itse paikalle.

Lauantaina oloni oli jo astetta parempi. Karvanaama aisti ilmeisesti harmitukseni Speedmetal partyn missaamisesta, koska hän ehdotti, että lähtisimme ex-tempore retkelle Keravalle. Keravan kaupunki halusi muistaa suomalaisen thrash metallin uranuurtajaa Stone-yhtyettä kunnialaatalla ja sen ympärille oli rakennettu tapahtuma nimeltä Tribute To Stone. Paikalliset metallibändit esiintyivät ja tapahtuman lopuksi vielä kunnioittivat päivänsankareita esittämällä heidän materiaaliaan. Tottahan toki innostuin lähtemään matkaan. Minusta on aina erityisen hienoa, kun jossain kaupungissa arvostetaan musiikkia ja sitä esittäviä paikallisia yhtyeitä.

Päivän ohjelma oli teipattu näkyville


Hyppäsimme autoon ja hurautimme Keravalle. Vaikka navigaattori opasti meidät oikeille kulmille, emme heti autosta noustessamme olleet aivan varmoja mihin piti suunnistaa. Onneksi ilmassa kantautui metallimusiikin kaikuja ja kuljimme vain ääntä kohti. Löysimme pian Aurinkomäelle, joka on oikein kaunis puisto keskellä Keravaa. Esiintymislavan edustalla oli puoliympyrän muodossa penkkejä, jotka muodostivat katsomon. Ihmisiä oli tullut paikalle runsain joukoin ja median edustajiakin bongailimme seasta. Lavalla juuri viimeisiä säveliään veteli bändi nimeltä Tomb Of Finland. Lapsiperheet kirmailivat leikkipuistoissa, ihmiset siemailivat kesäjuomia nurmikolla istuskellen ja Keravalaiset ”puistojen miehet ja naiset” pitivät omaa kesäistä leiriään puiden suojissa. Aurinko paistoi kirkkaasti ja ilmassa oli vielä kesän lämpöä, vaikka elokuu on jo antanut lupauksia syksystä.


Re-Armed esiintymässä keravalaiselle yleisölle


Juontaja ilmoitti, että seuraavana lavalla nähdään ulkomaillakin soittamassa käynyt Re-Armed. Nopea tutkailu interwebiin osoitti, että bändi oli tosiaan hiljattain käynyt ainakin Japanissa. Mikäs siinä. Oikein reipasta hevimeteliä ja energistä esiintymistä. Bändin esitettyä settinsä oli Stonen t-paitaan sonnustautuneen kaupunginhallituksen puheenjohtajan aika kutsua lavalle kunniavieraat itse, eli Stonen: Janne Joutsenniemi, Roope Latvala, Jiri Jalkanen ja Pekka Kasari. Puheenjohtaja teki nopean haastattelukierroksen. Joutsenniemi oli porukan juttumies, joka nauratti yleisöä muistoillaan ja Jiri Jalkanen oli pitänyt huolen nestetasapainosta. Myös kaikki muut paikalla olleet bändin jäsenet pääsivät ääneen ja yleisö kuunteli mielellään. Eipä kuitenkaan tilaisuutta, jossa kaikki sujuisi käsikirjotuksen mukaan ja niin nytkin. Laatta paljastui ennen aikojaan, kun kesäinen tuulahdus hulmautti laattaa peittävän kankaan pois kunnianosoituksen edestä. Alta paljastui Stone yhtyeen tuttu logo metallista muotoiltuna. Sen voi jatkossa bongata Aurinkomäen laelta kiveen kiinnitettynä.


Bändi ja kunnialaatta


Muodollisuuksien jälkeen fanit saivat vielä mennä tapaamaan idoleita ja ottamaan yhteiskuvia. Bändi jaksoi kärsvällisesti ottaa fanien ihailun vastaan. Aikataulu oli kuitenkin tiukka ja pian lavan valtasikin jälleen paikalliset nuoremman polven muusikot ja hienosti se Stonen materiaali lähti heiltäkin. Biisit kuulostivat sitä paitsi edelleen varsin ajattomilta. Soittajien soittaessa viimeisiä säveliä meidän oli aika poistua paikalta koska Lahdessa oli vielä illalla mielenkiintoista ohjelmaa, jonne täytyi ehtiä. Kiitos Kerava ja Stone.


Kommentit