Retki länsinaapuriin


11. huhtikuuta minulla alkoi miniloma ja lähdin Holy Life-orkesterin matkassa Ruotsiin. Holy Life oli pyydetty Tukholmaan Kraken-klubille lämmittelemään New Orleansin ihmettä, Crowbaria. Keikan toisena lämppärinä oli ruotsalainen Spelljammer, joka on muuten ollut keikalla Lahen Torvessakin vuonna 2016 Roosterburn-festeillä. Mitä tähän ruotsinreissuun tulee, niin päätin mennä katsomaan pelkästään tuon kyseisen Tukholman setin, mutta Holy Life jatkoi vielä toisellekin keikalle, seuraavaksi illaksi, Linköpingiin. Linköpingissä bändi esiintyi Snake Tonguen, Une Miséren ja All pigs must die:n kanssa

Ennen matkaa bändi oli keksinyt askarrella Ruotsissa toimivan keikkajärjestäjän kasvokuvasta naamarit koko orkesterille ja sain kunnian ottaa kundeista potretin ennen reissun alkua. Keikkajärjestäjä yllättyi kovasti myöhemmin saadessaan kyseisen kuvan käsiinsä. Kommentti kuului jotakuinkin:. ”Are you guys insane?” Ja joskus tuntuu, että sitä tuo porukka on, mutta silleen hyvällä tavalla. Jos muuten kyseinen kuva ja muutenkin sekalainen keikkaraportointi kiinnostaa, niin Holy Lifen Instagram-sivuilta löytyy matskua.

Aurinkoisena keskiviikkopäivänä bändi pakkasi siis soittokamat autoon ja maailman parhaan luottokuljettajan ohjaamana, lainapaku karautti motarille. Kohteena oli Katajanokan satama. Merkit hyvälle reissulle olivat olleet koko ajan ilmassa, mutta se mitä tapahtui satamassa, jää pysyvästi isolla printillä aikakirjoihini. Jonottaessamme autoletkassa laivaan pääsyä, meitä kohti, samalla rauhallisesti muita autoja ohitellen, lipui vähän tasokkaampi paku, jonka ikkunasta kuski huuteli automme ulkopuolella patsasteleville Holy Lifen jätkille, että pitäisi väistää. Ohi pitäisi päästä. Mutta kuka oli tuossa kyydissä niin tärkeä, että hänen tuli päästä ohi autojonon suoraan lauttaan? Jumalauta, itse Ilkka Lipsanen aka Iso D aka Danny, illan tanssiorkesterin päätähti! Mitäpä luulette, että meidän retkueen suunnalta kuului? ”Kirka, saatana!” tietenkin. Tietäjät tietää. Oliko Eerika mukana? Se kysymys jää vastaamatta, koska ette lue nyt Seiska-lehteä.

Pääsimme lopulta laivaan ja löysimme hytitkin jostain autokannen alta. Meidän hytissä majoittui minun lisäkseni Karvanaama, luottokuski ja rumputaitelija. Toiseen hyttiin sijoittui jousiosasto, eli kitaravelhot ja bassojyrä. Miten meni risteily? No miten se nyt aina menee: ensin napa täyteen seisovassapöydässä, jossa oli muuten erittäin mainio vegetarjonta kaltaiselleni sellerinpurijalle! Karvanaama pääsi kaverikuvaan Ville Vikingin kanssa ja henkilökunta kommentoi, että heti on kissa kainalossa. Mainion illallisen jälkeen tax freestä ostokset ja hyttiin hetkeksi. Siitä toki karaoke-ravintolaan ja lopulta tanssiorkesteria katsomaan tanssibaariin. Danny veti shown ammattilaisen ottein, huolimatta siitä, että lauma lahtelaisia muusikoita huuteli joka välissä Kirkaa. Iso D vaikutti siltä, ettei hän ollut lainkaan pahoillaan tästä saamastaan huomiosta, sillä kasvoilla vilahti pariin kertaan hymynkare karvaturpien juttuja kuunnellessaan.

Iso D!

Nukkumaan meno oli myös mielenkiintoinen prosessi. Karvanaaman kanssa etsimme hyttiämme normaalia pidempään ja päästessämme hyttiin totesimme, että kolme neljästä vuoteesta oli täynnä. Toinen naapurihytin kitaravelhoista oli uinahtanut toiseen alavuoteista ja vain toinen yläpeti oli vapaana. Karvanaama kapusi, ja sammahti, sinne. Hetken aikaa pohdin mihin helvettiin käyn unille. Kävin kolkuttelemassa naapurihytinkin ovea, mutta kukaan ei vastannut. Pakko oli siis kiivetä Karvanaaman viereen yläsänkyyn ja toivoa, että punkka kestää meidän molempien ruhojen painon. Samaan aikaan toisessa hytissä toinen kitaravelhoista ja herra bassotaiteilija saivat nauttia kahdenkeskisestä laatuajasta ja vuoteissakin oli valinnan varaa.

Koska en ole mikään fiksu ihminen, olin buukannut itselleni tatuointiajan risteilyä seuraavalle aamupäivälle. Onneksi tatuoija on yli 20 vuoden kokemuksella varustettu fiksu ihminen, joten hän oli ehdottanut jo etukäteen, että menisimme porukalla ensin syömään läheiseen intialaiseen ja vasta sen jälkeen aloittaisimme tikkaamisen. Syystä tai toisesta laivalla jäi aamupalan nauttiminen väliin…  Koko porukalla suunnistimme siis tatskapajalle ja siitä ravintolaan. Ruoka oli todella hyvää ja tulin kiittämään monesti seuraavan viiden tunnin aikana sitä, että kävimme syömässä. Lopputulos on kyllä heittämällä kaiken tuskan ja kärsimyksen arvoinen! Jos ikinä leimaa meinaatte Tukholmassa ottaa, niin varatkaa aika Platinum ink and piercing–liikkeeseen ja siellä Nomada Tattoolle, eli Enriquelle. Hän on kuningas, Ruotsin kuningas.

Nomada Tattoo työn ääressä.

Sillä välin kun minun olmi-ihoni sai väriä, oli Holy Life-retkue matkannut keikkapaikkaan, Krakeniin, ja käynyt kirjautumassa majoituspaikkaamme Bo-hotelliin (ei kyllä ollut yhtään buu hotelli!). Enrique lähti onneksi saattamaan minut tatuointistudiolta kohti illan venueta ja hyvä niin, sillä Tukholman metro ei ole itselleni se tutuin tapa matkustaa. Krakenilla sain Karvanaamalta hotellihuoneemme avaimen ja lähdin kohti hotellia, joka sijaitsi kätevästi vain muutaman sadan metrin päässä keikkapaikasta. Hotellilla otimme muutamat drinksut paikalle samana päivänä lentäen saapuneiden rumpalin puolison ja tämän veljen kanssa. Kello vierähti nopeasti mukavia jutustellessa sen merkiksi, että kiiruhdimme lähellä sijaitsevalle keikkapaikalle katsomaan illan avannutta Spelljammeria.

Spelljammer on sellaista hidasta ja tyylikästä tavaraa, joka on ruotsalaiseen tapaan hyvin loppuun asti mietittyä ja hiottua. Spelljammer erosi melkoisesti illan kahdesta muusta aktista. Ainekset ovat periaatteessa samoja, mutta koostumus eroaa. En itse löytänyt keikasta mitään erityisiä nyansseja vaikka soitto ja kaikki olikin laadukasta. Ehkä olin henkisesti valmistautunut ihan erilaiseen materiaaliin. Tasaista, kivaa ja ihan okei meno. Hyvä aloitus illalle. Tarinahan kertoo, että bändi itse oli ihmetellyt illan soittojärjestystä etukäteen, mutta keikkajärjestäjä selvästi tiesi mitä teki. Homma toimi paremmin kuin hyvin.

Spelljammer

Paikalle oli Suomesta saapunut meidän lisäksemme muitakin Holy Life faneja. Lahdesta oli, vieläpä kanssamme samalla lautalla, reissannut paikalle Lahen ajat -verkkojulkaisun pääjehu ystävineen. Turusta oli seilannut yksi maailman parhaista pariskunnista sekä heidän kanssaan Turun paras kitaranrakentaja. Kaikki me, ja aika monta ruotsalaista, olimme pakkaantuneet lavan edustalle hevosenkenkämuodostelmaan siinä vaiheessa kun Holy Life kapusi lavalle. Meno oli tuttuun tyyliin reteää ja tällä kertaa bändi oli jättänyt hidastelukipaleet ohjelmistosta pois. Yleisö lähti todella hienosti mukaan ja illan ensimmäinen pitti pyörähti reippaasti käyntiin lavan edustalla. Hevosenkengästä ei näkynyt enää jälkeäkään. Päät nyökyttivät ja oli hienoa nähdä miten upeasti kaverit otettiin vastaan. Todistettavasti keikan aikana salin puolella pyöri myös Crowbarin solisti, Kirk Windstein, jonka matkaan lähti muuten Holy Lifen t-paita ja levykin. Tällaisia keikkoja toivoisin bändin pääsevän vetämään jatkossakin! Hyvä, jee jee!

Holy Life

Illan viimeisteli Crowbar, jonka meno ei jätä ikinä kylmäksi. Olen nähnyt bändin, tämä keikka mukaan lukien, kolme kertaa ja joka kerta vaikutus on se, että ihokarvat nousevat pystyyn ja sielussa tuntuu oudosti hyvältä ja pahalta samaan aikaan. Aikuisen miehen tuska puskee biiseistä läpi niin, että sanoma läpäisee kovemmankin panssarin. Samaan aikaan kun biiseissä soi tuska ja harmitus, bändin jäsenet ovat kuulemma maailman leppoisimpia ”Nolan” juntteja. Itsehän en heitä siis ole tavannut, vaikka mahdollisuuksia on ollutkin, mutta muut ovat kertoneet. Fanityttö minussa menisi vaan super nolosti sekaisin ja näky olisi kamala, joten pysyn heistä kaukana jatkossakin. Mutta minulle riitää se, mitä lavalla näkyy ja etenkin kuuluu.

Crowbar

Keikkojen jälkeen yritimme vielä Lahtelaisvahvistusten kanssa etsiä jonkun iltakaljapaikan, mutta emme löytäneet, tai osanneet etsiä, sopivaa. Ei siis muuta kuin hotelliin ja nukkumaan. Meidän huoneessamme majoittui myös rumputaiteilija puolisoineen. Aamulla heräsimme hyvissä ajoin aamupalalle ja sieltä yhytimme loputkin porukastamme. Aamupala oli oikein jees. Ei mitään överisettiä, mutta maha tuli täyteen. Sämpylöistä erityismaininta kuitenkin, ne olivat isoja ja kuohkeita.

"Smokin' in the boys room"

Holy Life lähti jatkamaan matkaa kohti Linköpingiä ja me rumpalin puolison ja hänen veljensä kanssa suuntasimme Arlandaan. Lentokentällä tein julkkisbongauksen. Näin Meshuggah-yhtyeen rumpalin Tomas Haaken ja hänen upean, myös Orange is the new black-sarjasta tutun näyttelijä-laulaja, vaimonsa Jessica Pimentelin, joka on hiljattain esiintynyt muuten Brujeria-orkesterin riveissä muutamilla keikoilla. Itse lento Arlandasta Helsinki-Vantaalle on juuri sopivan pituinen siihen, että ehtii juuri parahiksi tuskastua wi-fi -yhteyden toimimattomuuten ja sitten aletaankin jo laskeutua. Kehäratakin tuli ensimmäistä kertaa tutuksi ja matka sujui kaikin puolin mutkattomasti kotiin saakka. Reissu kokonaisuutena 4,5/5 kamaa. Puolen pisteen miinus siitä, että hankin krapulan tatskapäiväksi. Toppen!

Kommentit