Retki länsinaapuriin
11. huhtikuuta minulla alkoi miniloma ja lähdin Holy
Life-orkesterin matkassa Ruotsiin. Holy Life oli pyydetty Tukholmaan
Kraken-klubille lämmittelemään New Orleansin ihmettä, Crowbaria. Keikan toisena
lämppärinä oli ruotsalainen Spelljammer, joka on muuten ollut keikalla Lahen
Torvessakin vuonna 2016 Roosterburn-festeillä. Mitä tähän ruotsinreissuun
tulee, niin päätin mennä katsomaan pelkästään tuon kyseisen Tukholman setin,
mutta Holy Life jatkoi vielä toisellekin keikalle, seuraavaksi illaksi,
Linköpingiin. Linköpingissä bändi esiintyi Snake Tonguen, Une Miséren ja All
pigs must die:n kanssa
Ennen matkaa bändi oli keksinyt askarrella Ruotsissa
toimivan keikkajärjestäjän kasvokuvasta naamarit koko orkesterille ja sain
kunnian ottaa kundeista potretin ennen reissun alkua. Keikkajärjestäjä yllättyi
kovasti myöhemmin saadessaan kyseisen kuvan käsiinsä. Kommentti kuului
jotakuinkin:. ”Are you guys insane?” Ja joskus tuntuu, että sitä tuo porukka
on, mutta silleen hyvällä tavalla. Jos muuten kyseinen kuva ja muutenkin sekalainen keikkaraportointi kiinnostaa, niin Holy Lifen Instagram-sivuilta löytyy matskua.
Aurinkoisena keskiviikkopäivänä bändi pakkasi siis
soittokamat autoon ja maailman parhaan luottokuljettajan ohjaamana, lainapaku
karautti motarille. Kohteena oli Katajanokan satama. Merkit hyvälle reissulle
olivat olleet koko ajan ilmassa, mutta se mitä tapahtui satamassa, jää
pysyvästi isolla printillä aikakirjoihini. Jonottaessamme autoletkassa laivaan
pääsyä, meitä kohti, samalla rauhallisesti muita autoja ohitellen, lipui vähän
tasokkaampi paku, jonka ikkunasta kuski huuteli automme ulkopuolella
patsasteleville Holy Lifen jätkille, että pitäisi väistää. Ohi pitäisi päästä.
Mutta kuka oli tuossa kyydissä niin tärkeä, että hänen tuli päästä ohi
autojonon suoraan lauttaan? Jumalauta, itse Ilkka Lipsanen aka Iso D aka Danny,
illan tanssiorkesterin päätähti! Mitäpä luulette, että meidän retkueen
suunnalta kuului? ”Kirka, saatana!” tietenkin. Tietäjät tietää. Oliko Eerika
mukana? Se kysymys jää vastaamatta, koska ette lue nyt Seiska-lehteä.
Pääsimme lopulta laivaan ja löysimme hytitkin jostain
autokannen alta. Meidän hytissä majoittui minun lisäkseni Karvanaama,
luottokuski ja rumputaitelija. Toiseen hyttiin sijoittui jousiosasto, eli
kitaravelhot ja bassojyrä. Miten meni risteily? No miten se nyt aina menee:
ensin napa täyteen seisovassapöydässä, jossa oli muuten erittäin mainio vegetarjonta
kaltaiselleni sellerinpurijalle! Karvanaama pääsi kaverikuvaan Ville Vikingin
kanssa ja henkilökunta kommentoi, että heti on kissa kainalossa. Mainion
illallisen jälkeen tax freestä ostokset ja hyttiin hetkeksi. Siitä toki karaoke-ravintolaan
ja lopulta tanssiorkesteria katsomaan tanssibaariin. Danny veti shown
ammattilaisen ottein, huolimatta siitä, että lauma lahtelaisia muusikoita
huuteli joka välissä Kirkaa. Iso D vaikutti siltä, ettei hän ollut lainkaan
pahoillaan tästä saamastaan huomiosta, sillä kasvoilla vilahti pariin kertaan
hymynkare karvaturpien juttuja kuunnellessaan.
![]() |
Iso D! |
Nukkumaan meno oli myös mielenkiintoinen prosessi. Karvanaaman kanssa etsimme hyttiämme normaalia pidempään ja päästessämme hyttiin totesimme, että kolme neljästä vuoteesta oli täynnä. Toinen naapurihytin kitaravelhoista oli uinahtanut toiseen alavuoteista ja vain toinen yläpeti oli vapaana. Karvanaama kapusi, ja sammahti, sinne. Hetken aikaa pohdin mihin helvettiin käyn unille. Kävin kolkuttelemassa naapurihytinkin ovea, mutta kukaan ei vastannut. Pakko oli siis kiivetä Karvanaaman viereen yläsänkyyn ja toivoa, että punkka kestää meidän molempien ruhojen painon. Samaan aikaan toisessa hytissä toinen kitaravelhoista ja herra bassotaiteilija saivat nauttia kahdenkeskisestä laatuajasta ja vuoteissakin oli valinnan varaa.
Koska en ole mikään fiksu ihminen, olin buukannut itselleni
tatuointiajan risteilyä seuraavalle aamupäivälle. Onneksi tatuoija on yli 20
vuoden kokemuksella varustettu fiksu ihminen, joten hän oli ehdottanut jo
etukäteen, että menisimme porukalla ensin syömään läheiseen intialaiseen ja
vasta sen jälkeen aloittaisimme tikkaamisen. Syystä tai toisesta laivalla jäi
aamupalan nauttiminen väliin… Koko
porukalla suunnistimme siis tatskapajalle ja siitä ravintolaan. Ruoka oli
todella hyvää ja tulin kiittämään monesti seuraavan viiden tunnin aikana sitä,
että kävimme syömässä. Lopputulos on kyllä heittämällä kaiken tuskan ja
kärsimyksen arvoinen! Jos ikinä leimaa meinaatte Tukholmassa ottaa, niin
varatkaa aika Platinum ink and piercing–liikkeeseen ja siellä Nomada
Tattoolle, eli Enriquelle. Hän on kuningas, Ruotsin kuningas.
![]() |
Nomada Tattoo työn ääressä. |
Sillä välin kun minun olmi-ihoni sai väriä, oli Holy Life-retkue matkannut
keikkapaikkaan, Krakeniin, ja käynyt kirjautumassa majoituspaikkaamme
Bo-hotelliin (ei kyllä ollut yhtään buu hotelli!). Enrique lähti onneksi saattamaan
minut tatuointistudiolta kohti illan venueta ja hyvä niin, sillä Tukholman metro ei ole itselleni
se tutuin tapa matkustaa. Krakenilla sain Karvanaamalta hotellihuoneemme avaimen ja lähdin kohti
hotellia, joka sijaitsi kätevästi vain muutaman sadan metrin päässä keikkapaikasta. Hotellilla otimme muutamat drinksut paikalle samana päivänä lentäen
saapuneiden rumpalin puolison ja tämän veljen kanssa. Kello vierähti nopeasti mukavia jutustellessa sen merkiksi, että kiiruhdimme lähellä sijaitsevalle keikkapaikalle katsomaan
illan avannutta Spelljammeria.
Spelljammer on sellaista hidasta ja tyylikästä tavaraa, joka
on ruotsalaiseen tapaan hyvin loppuun asti mietittyä ja hiottua. Spelljammer
erosi melkoisesti illan kahdesta muusta aktista. Ainekset ovat periaatteessa
samoja, mutta koostumus eroaa. En itse löytänyt keikasta mitään erityisiä nyansseja vaikka soitto ja kaikki olikin laadukasta. Ehkä olin henkisesti valmistautunut ihan erilaiseen materiaaliin. Tasaista, kivaa ja
ihan okei meno. Hyvä aloitus illalle. Tarinahan kertoo, että bändi itse oli
ihmetellyt illan soittojärjestystä etukäteen, mutta keikkajärjestäjä selvästi
tiesi mitä teki. Homma toimi paremmin kuin hyvin.
![]() |
Spelljammer |
Paikalle oli Suomesta saapunut meidän lisäksemme muitakin
Holy Life faneja. Lahdesta oli, vieläpä kanssamme samalla lautalla, reissannut paikalle
Lahen ajat -verkkojulkaisun pääjehu ystävineen. Turusta oli seilannut yksi
maailman parhaista pariskunnista sekä heidän kanssaan Turun paras kitaranrakentaja. Kaikki me, ja aika monta ruotsalaista, olimme pakkaantuneet lavan
edustalle hevosenkenkämuodostelmaan siinä vaiheessa kun Holy Life kapusi
lavalle. Meno oli tuttuun tyyliin reteää ja tällä kertaa bändi oli jättänyt
hidastelukipaleet ohjelmistosta pois. Yleisö lähti todella hienosti mukaan ja
illan ensimmäinen pitti pyörähti reippaasti käyntiin lavan edustalla.
Hevosenkengästä ei näkynyt enää jälkeäkään. Päät nyökyttivät ja oli hienoa
nähdä miten upeasti kaverit otettiin vastaan. Todistettavasti keikan aikana
salin puolella pyöri myös Crowbarin solisti, Kirk Windstein, jonka matkaan
lähti muuten Holy Lifen t-paita ja levykin. Tällaisia keikkoja toivoisin bändin
pääsevän vetämään jatkossakin! Hyvä, jee jee!
![]() |
Holy Life |
Illan viimeisteli Crowbar, jonka meno ei jätä ikinä
kylmäksi. Olen nähnyt bändin, tämä keikka mukaan lukien, kolme kertaa ja joka
kerta vaikutus on se, että ihokarvat nousevat pystyyn ja sielussa tuntuu
oudosti hyvältä ja pahalta samaan aikaan. Aikuisen miehen tuska puskee
biiseistä läpi niin, että sanoma läpäisee kovemmankin panssarin. Samaan aikaan
kun biiseissä soi tuska ja harmitus, bändin jäsenet ovat kuulemma maailman leppoisimpia ”Nolan”
juntteja. Itsehän en heitä siis ole tavannut, vaikka mahdollisuuksia on ollutkin,
mutta muut ovat kertoneet. Fanityttö minussa menisi vaan super nolosti sekaisin
ja näky olisi kamala, joten pysyn heistä kaukana jatkossakin. Mutta minulle
riitää se, mitä lavalla näkyy ja etenkin kuuluu.
![]() |
Crowbar |
Keikkojen jälkeen yritimme vielä Lahtelaisvahvistusten
kanssa etsiä jonkun iltakaljapaikan, mutta emme löytäneet, tai osanneet etsiä, sopivaa. Ei siis
muuta kuin hotelliin ja nukkumaan. Meidän huoneessamme majoittui myös
rumputaiteilija puolisoineen. Aamulla heräsimme hyvissä ajoin aamupalalle ja
sieltä yhytimme loputkin porukastamme. Aamupala oli oikein jees. Ei mitään
överisettiä, mutta maha tuli täyteen. Sämpylöistä erityismaininta kuitenkin, ne
olivat isoja ja kuohkeita.
![]() |
"Smokin' in the boys room" |
Holy Life lähti jatkamaan matkaa kohti Linköpingiä ja me
rumpalin puolison ja hänen veljensä kanssa suuntasimme Arlandaan. Lentokentällä
tein julkkisbongauksen. Näin Meshuggah-yhtyeen rumpalin Tomas Haaken ja hänen
upean, myös Orange is the new black-sarjasta tutun näyttelijä-laulaja, vaimonsa
Jessica Pimentelin, joka on hiljattain esiintynyt muuten Brujeria-orkesterin
riveissä muutamilla keikoilla. Itse lento Arlandasta Helsinki-Vantaalle on
juuri sopivan pituinen siihen, että ehtii juuri parahiksi tuskastua wi-fi
-yhteyden toimimattomuuten ja sitten aletaankin jo laskeutua. Kehäratakin tuli
ensimmäistä kertaa tutuksi ja matka sujui kaikin puolin mutkattomasti kotiin
saakka. Reissu kokonaisuutena 4,5/5 kamaa. Puolen pisteen miinus siitä, että
hankin krapulan tatskapäiväksi. Toppen!
Kommentit
Lähetä kommentti